Viime viikonloppuna pelattiin tiettävästi Suomen ensimmäinen megapeli, Game of Thrones -maailmaan sijoittuva 33 pelaajan ja neljän pelinjohtajan Aegon’s Conquest.

Megapelin järjestivät Suomen lautapeliseura ja vastikään Westerosin kirjeenvaihtajat -kirjan julkaisseet Jussi Ahlroth ja Mike Pohjola osana GameXpo 2018 -tapahtumaa. Ahlrothin ja Pohjolan lisäksi pelinjohtajina toimivat muhkean maagiparran kanssa cossannut Venla Leimu ja lautapeliseuran puheenjohtaja, koko pelin pyörittämisestä päävastuussa ollut Mauri Sahlberg.

Megapeli on uusin ja kuumin pelimaailman konsepti, joka vasta tekee tuloaan pakohuoneiden jälkeisille uusien kokemusten markkinoille. Megapelissä joukkueisiin jaetut pelaajat pelaavat tahoillaan erilaisia, usein hyvinkin läheisesti muita lautapelejä muistuttavia pelejä, joilla on riippuvuussuhde toisiinsa. Menestys yhdessä alipelissä vaikuttaa heti toiseen ja sitä kautta kokonaiskuvaan.

Reaaliajassa neljässä pöydässä

Aegon’s Conquestissa Westerosin mantereen kahdeksan mahtisukua kilpailevat menestyksestä ja vallasta 300 vuotta ennen Game of Thrones -saagan tapahtumia. Historian ja pelin nimenkin mukaan Aegon Targaryen lohikäärmeineen valloitti aikanaan koko Westerosin, mutta pelissä pelaajilla on mahdollisuus muuttaa tapahtumien kulkua.

Kahdeksan suvun, mukana tutut Starkit, Lannisterit ja tietysti Targaryenit, pelitoiminnot on jaettu neljään eri pöytään, joissa jokaista sukua edustaa oma pelaajarooli.

1. Sukujen hallitsijat käyvät keskenään kauppaa resursseista ja solmivat liittolaissuhteita seuraavalle kierrokselle.

2. Yhtä aikaa toisessa pöydässä suvun ritarit komentavat sotakartalla liikkuvia armeijoita toistensa kimppuun. Hallitsijan solmimasta uudesta liitosta tietämättä ritarit saattavat käydä keskenään aluehallintataistoa, kunnes vuorojen välissä selviää, että naapurimaiden kruunupäät ovatkin päässeet hetkelliseen sopuun.

3. Niinikään yhtä aikaa omassa pöydässään, sukujen mestarit tekevät naimakauppoja, eli optimoivat suvun perillisen geeniperimää, takovat oman suvun käyttöön uusia teknologioita sekä etsivät nykyisten liittolaisten likaisia salaisuuksia ja voimakkaiden reliikkien koordinaatteja.

4. Mestarilta saamillaan koordinaateilla suvun perilliset taas juoksevat neljän pöydän väliä, ainoana roolina, joka voi viedä viestejä pelaajalta toiselle kesken pelin. Omassa perillisten pöydässään perilliset käyvät läpi roolipelimäistä tarinaa siitä, millä eväillä he todella saavat käsiinsä mestarin vinkkaaman reliikin. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi sillä olemalla oikeaan aikaan paikalla, suvun prinssi/prinsessa voi auttaa hallitsijaa liitoissa, ritaria taisteluissa ja mestaria erilaisissa nopanheitoissa.

Näitä kahdeksaa eri sukua ja yhteensä 32 pelaajaa hämmentää lisäksi yksinäinen Yövartion komentaja, joka yrittää pelin tiimellyksessä värvätä joukkoihinsa kolme maineensa menettäneen suvun perillistä.

Itse pelasin Westerosin vehreillä eteläisillä niityillä majailevan Gardener-suvun hallitsijaa ja tapasin Gardenerin muut pelaajat vasta pelin alussa. Lähdimme pysäyttämään Aegonin valloitusta ja nousemaan sukujen hierarkiassa tietoisina Gardenerin lähtötilanteen eduista ja eritoten haitoista: jotta saisimme sotakartalle ainuttakaan uutta armeijaa, tarvitsisimme rutkasti rautaresurssia, jota ei vihreillä pelloilla kasvanut lainkaan. Oli siis lähdettävä kaupoille muiden hallitsijoiden kanssa.

Takinkääntäjien kerho

– Aika ilmoittaa liittoumista!, huutaa valtaistuinsalin pelinjohtaja.

Kaikki seitsemän muuta hallitsijaa hykertelevät tyytyväisinä omissa pienissä klikeissään, valmistautuen asettumaan riviin, jossa seuraavan kierroksen liittoumien toiveet ilmoitetaan julkisesti.

Pälyilen ympärilleni, missä luuraa eteläisen rajanaapurini Martellin suvun käskyttäjä. Martell on ollut vakioliittolaiseni pelin ensimmäiset pari kierrosta, eikä meillä ole mitään syytä hylätä liittoumaa ja aloittaa kaikille turhaa sodankäyntiä. Tökkään Martellin kuningasta olkapäälle:

– Eiköhän taas uusita liitto seuraavalle kierrokselle?

– Nyt ei enää pysty, virnistää herra Martell, kun mielessäni sumenee.

Minut on hylätty passiivisella kiusaamisella. Kaikilla muilla on kivaa, mutta Gardenerin vihreä suku on hylätty nimenhuutoriviin ilman kavereita. Huikkaan vielä järjestäytymiskaaoksessa Durrandonin suvun kuningattarelle, alusta asti vihamielisesti meihin suhtautuneelle itänaapurille, että miten olisi, joko hänellä on liittoumat pystyssä. Ja ovathan ne.

Hallitsijat asettuvat kruunuineen kaarevaan riviin ilmoittamaan vuorojärjestyksessä, kenen kanssa aikovat solmia liittouman, joka mahdollistaa muun muassa kaupankäynnin ja estää suorat aluevaltaukset liittolaisen mailta.

Enää muutama sekunti aikaa, mitä teen. Hätiköin. En voi mennä vuorojen väliselle tauolle yksin, ilman ainuttakaan liittolaista. Mitä Gardenerin suvun ritari, mestari ja perillinen tuumaisivat? Olisin epäonnistunut hallitsija, joka on menettänyt otteensa valtapelistä.

Gardenerin pohjoinen rajanaapuri Lannister on alusta asti vältellyt virallisen liittouman tekemistä, keskittyen solmimaan liittoja Westerosin merkittävämpien sotilaallisten sukujen kanssa. Nyt on Lannisterin vuoro ilmoittaa, kenen kanssa hän haluaa lyödä kättä päälle liittouman merkiksi.

Käännän selkäni muulle rivistölle ja kuiskin Lannisterin korvaan:

– Jos tehdään liittouma, en paljasta teidän suvun ilkeää, maineen pilaavaa juorua. Luovutan juorun todisteet teille.

Katseita ei vaihdeta. Sanottavat on sanottu ja kohtalo näyttää, miten käy.

Lannister ilmoittaa aikeensa liittoutua Gardenerin suvun kanssa.

Valar dohaeris, emme ole yksin!

Tekemällä liiton Gardenerin kanssa Lannister joutui kuitenkin hylkäämään pohjoisessa torahampaitaan teroittavan aiemman liittolaisensa, joten liittoumien julistuksen jälkeen Lannister siirtyy nopeasti selittelemään Targaryenin kuninkaalle, että ”toivovat olevansa yhä samalla puolella ilman hyökkäysaikeita, nyt tällä kierroksella vain kävi näin”.

Martellin kuninkaalle en tietysti kertonut, että ennen hänen takinkääntöään olin tauolla rohkaissut sotajoukkoja komentavaa vihreää ritaria pitämään yhtä armeijaa valmiina Martellin rajalla, koska ”Martell tulee kohta yli”.

Uudet suunnitelmat

Menetettyämme alun liittolaiset, oli selvää, että maanviljelykseen ja omien alueiden suojeluun keskittynyt Gardener ei pärjäisi sotarintamalla. Hylkäsimme aluehallintapisteiden keruun kartalta ja keskityimme omavaraisesti suojelemaan omia alueitamme.

Jos emme itse saisi kerättyä uusia voittopisteitä kartalta, ainut mahdollisuutemme voittoon olisi aloittaa armoton lokakampanja muista suvuista. Mitä enemmän sukujen nimet menettävät kunniaa, sitä enemmän pistemenetyksiä he kokevat pelin päätteeksi.

Olin aiemmin ostanut muutaman mehukkaan juorun valtaistuinsalin nurkassa valvoneelta Yövartion komentajalta, mutta muutama juoru ei enää riittäisi, tarvitsisimme paljon, paljon enemmän.

Parasta, mitä meillä oli myydä? Voimaltaan heikko, keskiälyinenkin, mutta mestarimme keitoksilla ihan mahdottoman kauniilla geeniperimällä muokattu prinssimme.

Tarjosin prinssiä ja pyysin vastineeksi kaikki viisi juorua, jotka Yövartion komentaja oli vahtivuorollaan kuullut. Hetken tinkimisen jälkeen kauppa oli sovittu, tarvittiin vain prinssin ”vapaaehtoinen” suostumus.

Kierroksen päätteeksi Gardenerin prinssi vaihtoi vihreän nuttunsa mustaan Yövartion viittaan ja lausui suurelle yleisölle Yövartion valan. Yleisö hurrasi. Taputin paksua juorukorttien pinoa taskussani.

Talvi tuli

Ehdimme noin seitsemässä tunnissa pelata seitsemän täyttä kierrosta, mikä jäi yhden vajaaksi täydestä pelistä. Ilman lounastaukoa sekin olisi onnistunut.

Lopulta Westerosin pohjoisosissa myllännyt Torrhen Stark istahti rautavaltaistuimelle (kirjaimellisesti, kiitos HBO Nordicin, joka oli sopivasti tuonut istuimen samoille messuille) ja nauroi, kun seitsemän muuta hallitsijaa luopui kruunustaan Starkin suvun edessä.

Starkin lisäksi myös Yövartion komentaja voitti värväämällä kolme perillistä Muurille.

Megapelin ainekset

Odotin megapeliltä konseptina paljon, olinhan kuullut hauskoja tarinoita Yhdysvalloissa järjestetyistä erilaisista peleistä, joissa pelaajat olivat häirinneet toistensa menoa kekseliäin keinoin, rikkomatta silti pelin sääntöjä. Nytkin suunnittelin kauppaavani sukujen äänestyskortteja sinne tänne sekoittaakseni pelin dynamiikkaa. Mutta valtaistuinsalin ”kaikki on kaupan”-mantra ei koskenutkaan juuri pelin näitä kortteja.

Ehkä pelasimme kaikki pelaajat kauttaaltaan liian konservatiivisesti, lautapelien tiukkoihin sääntöihin mukautuvina pelaajina, mutta jäin kaipaamaan vapautta, jolla megapelin maailmaa olisi muokattu juuri tälle pelikerralle uniikiksi. Jos vaikka Lannister ja Targaryen olisivat luoneet koalition ja pelanneet yhteisistä pisteistä. Peli ei nykyisellään taivu tähän.

Pelissä on selvästi mukana roolipelimäisiä elementtejä, varsinkin perillisen seikkailuroolissa, mutta ne peittyvät Aegon’s Conquestin jäykkien ja yksinkertaisten mekaniikkojen natinaan.

Mestarin pelikenttä eri keitosten ja teknologioiden kanssa on yhtä nopanheittoa huonoilla onnistumistodennäköisyyksillä. Perillisen seikkailut ratkeavat kaiken eläytymisen jälkeen nopanheittoon, joka ratkaisee, löysikö suku arvokkaan pisteen ja pelillisen edun tuovan reliikin vai ei.

Ritaripelaajat seisoivat seitsemän tuntia Westerosin kartan ympärillä heittämässä taistelunoppia. Lopputuloksena marginaalinen määrä varsinaisia valloituksia tai merkittäviä liikkeitä.

Hallitsijat kävivät kauppaa ja suhmurointia lähinnä estääkseen naapuria hyökkäämästä kimppuunsa, mikä teki hommasta turhan staattista. Pohjoisen hallitsijoilla ei oikeastaan ollut mitään asiaa etelän kollegoilleen, koska välimatka kartalla oli liian suuri, jotta asialla olisi ollut merkitystä.

Uudestaan?

Tärkein kysymys: Pelaisinko Aegon’s Conquestin uudelleen läpi?

Olen heti jonossa, jos Suomessa järjestetään uusi megapeli. Mutta Aegon’s Conquest saa jäädä yhteen kertaan, ellei peliä kehitetä radikaalisti.

Mestarin roolia pelanneet valittivat roolin mitättömästä sisällöstä pelikierrosten kestoon nähden. Roolissa oli ilmeisesti hyvin vähän myös tehtävissä, jos noppa ei vain toiminut.

Hallitsijana kaipasin lisää kauppatavaraa. Haluan solmia hyödyllisempiä alliansseja, lähettää joukkoni kartan toiseen päähän auttamaan liittolaiseni rintamalla ja tarvittaessa nöyrtymään palvelemaan sopivaksi katsomaani kuningasta, jotta joku vielä pahempi vaihtoehto ei saa valtaa ja voita peliä.

Game of Thrones -sarjan kaikki tuotantokaudet löytyvät HBO Nordicin suoratoistopalvelusta ja kahdeksas ja samalla viimeinen tuotantokausi julkaistaan vuoden 2019 kuluessa. Nykysäännöillä ja raameilla sarja tarjoaa haikailemaani valtasuhmurointia eheämmin kuin raakileena julkaistu Aegon’s Conquest -megapeli. Peli sai kyllä innostumaan Westerosin maailmasta, mutta mieluummin katson sarjan uudelleen tai kokeilen oikeaa, vuonna 2011 uuden version saanutta Game of Thrones -lautapeliä.

Aegon’s Conquest on ilmaiseksi saatavilla, mutta pelkkä sääntöjen luku ei riitä, vaan peli vaatii reilusti ennakkovalmisteluja ja erilaista askartelua ennen pelaamista.

Aegon’s Conquest
C.S. Ross & Andy Kotch, 2018
33+4 pelaajaa
Immersion kautta elävä neljän pöydän megapeli, joka olisi vaatinut vielä rutkasti kehitystyötä.

Julkaisun pääkuva HBO Nordicilta. ©2018 Home Box Office, Inc. All rights reserved. HBO® and related channels and service marks are the property of Home Box Office, Inc.