Hellapagos – pako autiolta saarelta

Hellapagos on lautapeli, jossa pelaajat yrittävät yhdessä selviytyä ja paeta autiolta saarelta. Paratiisisaaren harmonista yhteistyötä jatkuu siihen asti, kunnes ruoka loppuu ja on aika äänestää, kuka on heikoin lenkki, eikä ansaitse jatkaa seuraavalle kierrokselle.

Hellapagos on tuore tuulahdus sosiaalisten lautapelien maailmassa. Se antaa pelaajille vain viitekehyksen, jossa toimia ja valita vapaasti, lähtevätkö he ajamaan yhteistä etua vai onko sittenkin turvallisempaa luottaa vain itseensä. Jos heimo on uppoamassa, pelaajat itse päättävät, milloin on syytä unohtaa äyskäröinti ja härskisti heittää naapuri mereen. Tällainen vapaus pelottanee useita tiukkaan optimointiin tottuneita pelaajia, mutta meille sosiaalisten pelien ystäville Hellapagos tarjoilee kokemuksen. Ailahtelevan kokemuksen, mutta uniikin sellaisen.

Saarelle haaksirikkoutuneiden pelaajien yhteisenä tavoitteena on päästä saarelta pois viimeistään silloin, kun horisontissa siintävä myrsky saavuttaa rannan. Tämä onnistuu, jos pelaajat rakentavat puusta pakolautan jokaiselle hengissä olevalle pelaajalle ja samalla varmistavat, että lähdön hetkellä jokaiselle lautalle riittää tarpeeksi ruokaa ja vettä. Jos eväitä tai lauttoja ei riitä kaikille, pelaajat äänestävät joukostaan yksitellen muita ulos, kunnes tarvittava painolasti on ulkoistettu ja vain pelaajien kerma on jäljellä. Peli voi päättyä kaikkien voittoon, yhden tai useamman voittoon tai kaikkien häviöön.

Ulkoasu on kauttaaltaan tyylikäs.

Pelaaminen on mekaanisesti yksinkertaista. Vuorollaan pelaaja tekee vain yhden toiminnon eli kerää vettä, ruokaa tai puuta heimon yhteiseksi hyväksi tai hakee yhden käsikortin haaksirikkoutuneesta laivasta. Kortit ovat salaisia ja voivat sisältää mitä tahansa heimolle tai pelaajalle hyödyllistä tavaraa, kuten ongen, vesipullon tai aseen. Vaihtoehtoisesti pinosta voi tulla saarella täysin hyödyttömiä tuotteita, kuten luksusauton avaimet. Kun kaikki ovat tehneet yhden toiminnon, jokainen syö ja juo yhden annoksen verran heimon yhteisistä varannoista. Jos kaikille ei riitä, joku äänestetään pelistä ulos ennen seuraavaa kierrosta.

Äänestyksen tulokselta voi suojautua joko puhumalla, lahjomalla, uhkailemalla tai yksinkertaisesti vain salailemalla omaa ruokakätköään, josta napsii hörpyn vain tarvittaessa. Tällä säilyy pelissä seuraavaan kierrokseen, mutta ei taatusti kerää sympatiapisteitä muilta pelaajilta, jotka ovat jo uhranneet omat putelinsa heimon yhteiseksi hyväksi.

Tukka hulmuten teeman tuulessa

Vaikka mekaniikat ovat minimalistiset, peli näyttää ja tuntuu julmetun hyvältä. Vähäiset komponentit on kaikki teemoitettu laatikon sisäpohjaa myöten. Myös yksinkertaisissa mekaniikoissa on löydetty teemaa tukevia päätöksiä ja niiden seurauksia.

Kalastettaessa musta kuula on paras vaihtoehto, puunhakkuussa huonoin.

Pelaajien vuorollaan keräämät kalat ja puut arvotaan karheasta laivastosäkistä, jossa kuusi jykevää puukuulaa odottaa nostajaansa. Kuulien fyysinen arpominen on paitsi hauskaa myös hiton jännittävää:
Useimmat kuulat antavat kalaa vain juuri ja juuri tarvittavan määrän hengissä pysymiseen. Puunhakureissulla taas yksi kuudesta kuulasta edustaa myrkkykäärmettä, joka lamaannuttaa pelaajan tyystin seuraavaan vuoroon asti. Tästä puremasta kärsii paitsi koko heimo, koska puut jäävät saamatta, myös itse pelaaja, sillä mahdollisessa äänestyksessä hänen kohtalonsa jää tyystin kanssapelaajien päätettäväksi. Myrkytetty pelaaja voi vain kuunnella sairasvuoteellaan, mitä muut päättävät, jos äänestykseen joudutaan.

Tästä seuraa mentaalinen painolasti, jollaista hyvin harvoin, jos koskaan kokee muissa peleissä. Puuta olisi pakko hakea ja vauhdilla, jos lauttoja meinaa saada edes yhden kasaan ennen lähtöä. Mutta pelaaja, joka puuta lähtee riskillä hakemaan, asettaa itsensä alttiiksi muiden pelaajien armoille. Tässä mitataan henkilön riskinottokykyä, pelkoa omasta asemastaan ja luottamusta muihin. “Jos olen kerran hakenut puuta, en varmasti hae uudelleen ennen kuin kaikki muutkin ovat kertaalleen käyneet metsässä!”

Myös käsikorttien nosto on nerokkaasti suunniteltu. Korttipinosta voi löytyä heimolle huippuhyödyllisiä tavaroita, mutta samalla kortin nostanut pelaaja on hylännyt heimon yhteiset perustarpeet ja jättänyt noutamatta elintärkeää kalaa ja vettä.

Vettä tosin ei ole aina tarjolla, riippuen siitä, millainen sää rannalla sattuu olemaan. Jos aurinko paistaa, vettä ei sillä kierroksella heru tippaakaan taivaalta. Hienoa yksinkertaista teemaa.

Parhaassa seurassa

Salaisten identiteettien joukkuepeli The Resistance on yksi suosikeistani ja pelaajien eliminointiin keskittyvä Werewolf kiinnostaa sekin ihmisdynamiikan oppituntina. Olen kokeillut myös puolisen tusinaa muita päättelyyn, tiimityöhön ja vastustajien manipulaatioon taipuvia pelejä, ja vaikka Hellapagos ei ihan täysin asetu samaan karsinaan, on sillä paljon yhteistä erityisesti Werewolfin pudotusten ja Resistancen äänestysklikkien kanssa.

Pelillä on jonkin verran yhteistä myös erilaisten semi-co-opien, kuten Dead of Winterin kanssa, mutta siinä missä Dead of Winterin pelaajalla on oma ennalta määritelty tavoite, Hellapagosissa pelaajat itse päättävät, millaisia pelaajia he haluavat olla ja kuinka pitkään. Omat tavoitteensa ja toimintamallinsa voi pelin aikana määritellä uudelleen, jos siltä tuntuu.

Eniten pelillä on yhteistä sosiaalipsykologian pitkäksi venyneen kokeen, Selviytyjät-tosi-tv-sarjan kanssa. Erityisesti jos käyttää varianttia, jossa pelistä muuten pois äänestetyt pelaajat saavat osallistua kaikkiin loppuihin äänestyksiin. Tällöin Hellapagos toiminee hyvin samalla tavalla kuin Selviytyjien viimeisen heimoneuvoston tuomaristo. Äänestämällä muita ulos kaivat samalla omaa kuoppaa. En malta odottaa variantin kokeilemista.

(Jos kanssapelaajien äänestys kiinnostaa aiheena, kannattaa yksi ilta viettää Netflixistä löytyvän Circle-elokuvan parissa. Erinomaista viihdettä kaikille Resistancen ja Werewolfin ystäville. Tein elokuvasta aikanaan lyhyen arvionkin.)

Hellapagos on pelinä avoin maailma, jossa pelaajat räpiköivät kohti tuntematonta. Viiden pelin otannalla lopputulos voi olla laimea pannukakku, jossa kaikki kahdeksan(!) pelaajaa pääsevät saarelta pois ilman suuria vastoinkäymisiä tai sitten neljän pelaajan peli, jossa yksi alfa ampuu kolme muuta matkallaan kohti pelastusta. Tai vastaava neljän pelaajan peli, jossa saatoin korottaa ääntäni, kun ensin yhteistyötä tehneet pelaajat äänestävätkin pois minut. Siis minut, joka vielä hetki sitten olin osa kolmen liittoa ja vasta hiljattain omakätisesti poistin heimon kehitystä häirinneen neljännen tanarin pois syömästä ruokavarantoamme.

Se tunne, kun joku ohimennen ampuu sinut ulos pelistä tai muuten vain joudut äänestyksen uhriksi, saa paitsi ulokkeen nousemaan otsaan myös ihailemaan, miten lautapeli voi herättää tällaisia tuntemuksia. Jännitystä, onnistumisen iloa, teemaan sopivaa kannibaalihuumoria, lamaannuttavaa pelkoa metsän käärmeestä ja täydellistä epäluottamusta kanssapelaajiin. Hellapagos yhdistää sosiaalisten päättelypelien yhteistyön, toisten muilutuksen ja oman edun tavoittelun hämmentävällä tavalla. Hellapagos on ensimmäinen yhteistyöpeli, joka onnistuneesti simuloi nurkkaan ahdetun ihmisen avointa tunneskaalaa.

Viisi pelikertaani ovat kaikki olleet erilaisia. Ainut niitä yhdistävä tekijä on ollut uskomaton arpaonni, kun olen joka pelissä onnistunut arpomaan pelin päättävän myrskyn kierroskorttien viimeiseksi. Jos myrsky olisikin tullut sen viisi kierrosta aiemmin, mikä on alkuasettelun puitteissa mahdollista, jokainen peleistämme olisi päättynyt toisin. Ja se kutkuttaa minua tarjoamaan peliä jokaisessa peli-illassa. Ei siksi, että tietäisin tulossa olevan jotain ääretöntä herkkua, vaan siksi, että en tiedä mitä tuleman pitää.

Hellapagos
Laurence & Philippe Gamelin, 2017
3–12 pelaajaa
En tiedä, onko Hellapagos mestariteos vai häsmäinen hiekkalaatikko, mutta haluan pelata sitä lisää. Paljon lisää.

3 thoughts on “Hellapagos – pako autiolta saarelta

  1. Kuulostaa kyllä todella kiinnostavalta. Ellei ole suorastaan nerouden leimahdus käynyt suunnittelijoilla kylässä.

    Kiitos kirjoituksesta!

  2. Itsekin piti tulla kiittelemään tästä erinomaisesta vinkistä jota ei olisi muuten varmastikaan tullut itse ihan heti löydettyä, sen verran tutkan alla tuntuu liitelevän. Melkein heti blogin luettuani hommasin tämän käsiini ja vedettiin peli-illassa kierrokset 4, 5 ja 8 hengellä. Joka kerralla saatiin aikaiseksi jokin täysin absurdi tapahtumaketju joka sai porukan ulvomaan naurusta.

    Pelaajaporukalta toki vaatii kykyä sietää kaaosta, ilkeilyä ja olemaan itse ilkeä mutta oikeassa poppoossa ja mielentilassa tuottaa aivan hulvatonta hupia. Peli on helppo opettaa, nopea pelata, vie suhteellisen vähän tilaa ja joka pelikerta on tosiaan täysin erilainen, jos tämänkaltaisista peleistä pitää niin melkoinen helmi on kyseessä.

    1. Mahtava kuulla, että peli ja teksti löysivät yleisönsä. Hellapagos todellakin loistaa noilla osa-alueilla, jotka luettelit.
      Itsekin arvostan käsikorttien moninaisia yllätyksiä ja niiden seurauksia, enkä yleensä kerro niistä uusille pelaajille mitään, ellei heti alkujaossa näe muiden pelaajien ilmeistä, että kohta tulee kysymys, “miksi tässä pelissä on tällainen kortti”. “No, katsos, voi olla, että ruoka loppuu…”

Jätä kommentti