Testissä Helsingin lautapelikahvila ja Gloomhaven

Vierailin Helsinkiin avatussa lautapelikahvila Café Boardgamessa kokeilemassa peliharrastajien ykköspeliksi tituleerattua Gloomhavenia, joka vastikään läpäisi jopa valtavirtamedian rajapinnan. Toinen näistä uusista kokemuksista pääsi jatkoon.

Café Boardgame avattiin viime syksynä Helsingin Eerikinkadulle, lautapelaajan suunnistustermein siis parin korttelin päähän Kampin Lautapelit.fi-liikkeestä. Kahvila sijaitsee keskustakorttelin sisäpihalla, epäilyttävältä näyttävän portaikon huipulla. Sisäänkäynnin pyöreät ikkunat ja kaksoisovet muistuttavat enemmän kalastusalusta kuin julkista pelitilaa. Vahingossa tänne ei eksy kukaan.

Kahvilaa pyörittävät yrittäjät Anne-Mari ja Henri Haapsamo ottavat kaikki tulijat vastaan rennosti ja innokkaasti. Yhtä aikaa sisäänkirjauksia, ruoka- ja juomatilauksia ja peliohjausta hoitavan Henrin positiivinen energia saa varmasti skeptisemmänkin avecin kokeilemaan uusia harrastajapelejä.

Lautapelikahvilassa pelipöydän valaistus on huomioitu normaalia ravintolaa paremmin.

Helmikuisena keskiviikkoiltana läsnä on yksi peliporukka kokeilemassa yhteistyöpeli Pandemiaa. Pienet kaksinpelipöydät, kaksi suurempaa kiinteillä penkeillä ympäröityä pelipöytää, takahuoneen erillinen suurempi pelialue ja parit Amarillo-henkiset loossit ovat yhä vapaat. Tai niin vapaat kuin koko illan kestoiseksi suunniteltu, ohjattu Gloomhaven-pelisessio sallii.

Loossin kiinteät vastakkaiset istuimet toimivat, jos peliä pelataan vain kahdelta puolelta. Sosiaalisempia ryhmäpelejä, joissa pitäisi nähdä vastustajien bluffausilmeet, tai esimerkiksi salattua tietoa sermien takana sisältävät pelit eivät välttämättä taipuisi tällä asettelulla, jos suuremmat pöydät sattuisivat olemaan käytössä.

Nyt eivät ole. Mikä on sääli, sillä nykyisellään paikalle ei kannattane eksyä täysin yksin tai ainakaan vailla selvää pelisuunnitelmaa. Peliseuraa ei ainakaan testipäivänä lappaa ovista sisään, ja kun lopulta tulee, hekin tulevat valmiin oman ryhmän kanssa. Toivottavasti konsepti kuitenkin virkistyy ajan myötä ja kahvilasta tulisi sijainti, jonne kuka tahansa voisi mielijohteesta tulla pelailemaan satunnaiseen porukkaan.

Seuraavalla kerralla haluan kokeilla, mahtuuko Patchwork kaksinpelipöydälle lainkaan.

Kahvilan pelipöytiä voi varata verkosta ja kahvilan Facebook-sivuilla huudellaan järjestetyistä peleistä, jollainen myös Gloomhaven-iltama oli. Lentokoneen matkustamolaukun kokoista peliä pääsi pelaamaan pelkällä ennakkoilmoittautumisella. Säännöista ja pelin sovellusavusteisesta ohjauksesta vastasi Henri.

Café Boardgame tarjoaakin uuden kiinnostavan ominaisuuden lautapeliskeneen: Pöytien lisäksi kahvilasta voi ennakkoon varata myös pelioppaan (lue: Henrin), joka opettaa pelin kuin pelin liikkeen pelivalikoimasta. Tästä syystä valikoimassa on “vain” noin 150 nimikettä, eikä kahvilan tämän hetken tavoitteena ole laajentaa sitä liiaksi, jotta pelien sääntöselitykset soljuvat jouhevasti myös jatkossa. Peliopas on tervetullut suuntaus ja hyvä myyntivaltti, koska muutenhan lautapelikahvila kilpailee samoista kävijöistä edes säällisen kokoisia pöytiä ja sopivaa valaistusta tarjoavien ruokapaikkojen ja paikallisten kirjastojen kanssa.

Jos valikoima ei miellytä, kahvilassa saa pelata myös omia pelejään.

Nimensä mukaisesti Café Boardgamessa on mahdollisuus syödä ja juoda pelaamisen lomassa. Hinnat ovat helsinkiläiset, mutta Anne-Mari tekee annokset paikan päällä, joten tarvittaessa tilaustaan voi helposti tuunata mahdollisten ruoka-ainerajoitteiden mukaan. Hämmentävintä ruokapuolessa on, että lautapelikahvilassa on ihan okei kantaa avoin juomalasi ja maukkaaksi todettu kanatoast suoraan pelipöytään, keskelle yli sadan euron pahvimerta. Ei tulisi kotona mieleenkään säilyttää juomia samalla pöydällä.

Luolastogrindausta

Minua lykästi. Neljän hengen ennalta tuntematon Gloomhaven-seurueeni on kerrassaan erinomainen. Nopeasti pelaava, jatkuvasti toimintaan ja hahmoihin eläytyvä porukka. Siivoamme alkusäädön jälkeen pelin ensimmäisen skenaarion kolme huonetta vihulaisista reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Kaksi hahmoistamme kaatuu väsymykseen taistelun tuiskeessa, mutta onnistumme etenemään seuraavaan satunnaiseen tehtävään.

Kivimies on ottanut aurinkoa.

Skenaarioita on pelissä mukana 95 kappaletta. Hypepuheiden mukaan Gloomhaven sitouttaa pelaajat sata tuntia kestävään, jatkuvasti mukautuvaan ja haarautuvaan yksilölliseen tarinajatkumoon, eikä sovellu kertapelailuun. Testikerran jälkeen olen täysin eri mieltä. Paketista saisi helposti rakennettua skenaarion tai parin mittaisen luolastonyhjäyksen esimerkiksi kirjaston testikäyttöön.

Onko sillä lopulta edes väliä, missä järjestyksessä pakka arpoo pelaajille skenaariot eteen? Nyt tarinasta ei ainakaan ollut tietoakaan. Ennen pelin alkua vastaan tuli satunnainen tapahtuma, jolla oli pelin alkuun vain pieni mekaaninen haittavaikutus. Seuraava pakasta noussut tehtävämme, jota muut luolastoseurueeni pelaajat jäivät vielä ratkomaan, oli kuulemma sitä samaa: vain pari huonetta, paljon vihollisia, sitäkin enemmän osumapisteiden grindaamista ja jatkuvaa vihollisten pahvitokeneiden ylläpitoa.

“Tarina syntyy tästä taistelusta”, minulle kerrottiin, kun ihmettelin ääneen, missä pelin luvattu tarina. Entä jos haluaisin vaikka juosta näiden luurankojen ohi ja jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen? Ei onnistu, tehtävämme on liiskata kaikki tässä huoneessa, jotta voimme siirtyä seuraavaan – lyttäämään kaikki siellä.

On todettava, että Gloomhavenin halkaistujen korttien taistelumekaniikka on kutkuttava. Joka vuoro valitset pelattavaksi kaksi korttia, joista toisen yläreuna ja toisen alareuna toteutuu. Korteissa on hahmokohtaisia hauskoja erikoistoimintoja, kuten kivimiehen kyky pyöriä koko viholliskolonnan läpi. Mutta kas, kaikki nämä hauskat toiminnot ovat kertakäyttöisiä. Käytät ne kerran ja istut seuraavat kaksi tuntia pelaten ainoastaan perinteisiä liike- ja lyöntikortteja päästäksesi seuraavaan huoneeseen, jossa pelaat samat, kätesi viimeiset liike- ja lyöntikortit uudelleen.

Ja ne huoneet. Pari tuntia ja kolme huonetta oli kuulemma todella nopeasti pelattu. Toinen testiporukka oli kuulopuheiden mukaan nyhjännyt neljä tuntia pelkästään ensimmäisessä huoneessa. Omaan pelipirtaan kolme minimaalisen kokoista huonetta, joissa lähinnä liikutaan kertaalleen vastustajien viereen ja sitten hutkitaan edestakaisin, ja niihin kuluvat kaksi tuntia kuulostavat täysin kestämättömältä tahdilta yksinkertaiselle luolastopelille, jonka ilmeinen päätavoite on oman hahmon grindaus seuraaville tasoille, joissa hahmo saa käyttöönsä esimerkiksi yhden uuden kortin tai yhtä marginaalisesti lisää elinvoimaa seuraavien tuntien tahkoamista varten.

Osa Gloomhavenin lisätavarasta. Lajitteluastia ei kuulu pakettiin.

Gloomhaven on samalla hieno esimerkki, miten ylituotettu peli voi kääntyä itseään vastaan. Nyt jokainen kartalle harvakseltaan asettuva pahvilätkä on luotu erikseen. On pöytää, aarrearkkua, puupölkkyä ja ansaa, vaikka monet näistä voisivat hyvin olla kaksipuoleisia tai muuten monikäyttöisiä, puolittaen turhan tavaran määrän. Puolittamista vaatisi myös hyökkäysvahinkojen tarkistus. Nykyisellään jokaisessa hyökkäyksessä vertaillaan vähintään neljää korttia keskenään, kun ynnäillään, osuiko ja kuinka paljon.

Gloomhaven, saattaisit virtaviivaistettuna olla kelvollinen peli yhdellä tai enintään kahdella pelaajalla, vähentäen vihollislaumojen jatkuvaa ylläpitoa, mutta nyt sanon: Hyvästi.

Jätä kommentti