Top 10 rumat pelit

Kun värien harmoniaa, ulkoasun suunnittelua ja laadukasta taidetta jaettiin, nämä pelit eksyivät väärään, mauttomuuden jonoon. Karkean kuoren alla on kuitenkin joukko viihdyttäviä lautapelejä.

Selvää on, että vetävä ulkoasu ei ole tae laadukkaalle pelille. Ulkoasulla on kuitenkin valtaisa merkitys sille, miten helposti ja laajalti peli saa suosiota ja nousee peli-illoissa pöydälle.

Toisinaan häiriintynyt ulkoasu on vain kosmeettista ja hankaloittaa ainoastaan uusien pelaajien houkuttelemista. Pahimmillaan ulkoasu haittaa kuitenkin itse pelaamista, jos esimerkiksi ruudut ovat liian pieniä pelinappuloille ja symbolit epäselviä.

Tässä kymmenen hyvää peliä, jotka kaikki antavat tasoitusta luotaantyöntävällä ulkoasullaan ja ansaitsisivat uuden päivitetyn ilmeen.

Oikeaan tunnelmaan meidät virittää Mow. Peli, jossa vältellään paskakärpäsiä:

Mow

Bruno Cathalan lehmäpeli ei päässyt listalle, koska lehmien olemus on niin itsetarkoituksellisen huonoa, että se on jo oma tyylisuuntansa.

Listalla ei myöskään nähdä omaan aikakapseliinsa eksynyttä Terraforming Marsia tai Wizard-tikkipelin kirveellä veistettyjä fantasiahahmoja, koska kummassakin rujo taide on liian lähellä pelin lopullista tasoa.

TOP 10 (HYVÄT) RUMAT PELIT

10. KUNE v LAKIA: A Chronicle Of A Royal Lapine Divorce Foretold (2015)

Suunnittelija: Babis Giannios
Taide: Krissorium, Sami Laakso, Todd Sanders
Inhosin jo lapsena John Romita Juniorin tapaa värjätä viivoilla. Hämähäkkimies-sarjakuvan varjot ja taustat eivät olleet värjättyjä, vaan täynnä viivoja. Kune v Lakian avioeroprosessissa on useamman pelikerran kestävä oppimiskynnys. Söötti, mutta halvan oloinen ja helposti toisiinsa sekoittuva puputaide väsyttää jo ennen kuin peliin pääsee kunnolla kiinni.
Vaimoni mukaan en saisi laittaa Kune v Lakiaa tälle listalle. Mutta tämän blogin nimi ei myöskään ole Pelaajanita.

9. Suburbia (2012)

Suunnittelija: Ted Alspach
Taide: Ted Alspach, Klemens Franz, Ollin Timm
Kaupungin kaavoitus ja rakentelu näyttää enemmän värialueiden yhdistämiseltä. Kaupunkigrafiikat on varmasti tarkoituksella piilotettu laattojen informaation taakse, mutta mikään ei selitä, miksi rakennukset näyttävät enemmän kertakäyttöisiltä pienoismalleilta kuin kaupungilta.

8. Coloretto (2003)

Suunnittelija: Michael Schacht
Taide: Michael Schacht
Paketista näkyy, että alkuperäistä Colorettoa on pelattu enemmänkin. En nähnyt Coloretton ulkoasussa mitään vikaa, vaikka vaimoni oli jo Coloretto-lakossa pelin “varmasti miehen suunnitteleman” tympeän ulkoasun takia. Myöhemmin löysimme Saksasta juhlapainoksen ja Coloretto palasi pöytään. Löysin valon ja Coloretton tapauksessa myös värit.
Kymmenvuotisjuhlapainoksen taide: Oksana Svistun

7. Roll for the Galaxy (2014)

Kuva BoardGameGeek-käyttäjältä fabricefab.

Suunnittelija: Wei-Hwa Huang, Thomas Lehmann
Taide: Martin Hoffmann, Claus Stephan, Mirko Suzuki
Roll for the Galaxy nousi supersuositun, täynnä merkillisiä hieroglyfejä ja harmaita kortteja sisältävän Race for the Galaxy -korttipelin ytimestä. Uusi versio oli loistava mahdollisuus päivittää Galaxy-perheen vetovoimaa uudelle yleisölle. Pelin kannessa on hehkuva avaruuskuutio ja runsaasti väriä. Jes! Ilo on kuitenkin lyhytaikaista, sillä kaikki paketin sisällä on sitä tuttua huttua: Harmaata, murretun värin palluroita ja symboleita täyteen ahdettu näkösuoja. Hukattu mahdollisuus.

6. Areena: Titaanien taisto (Colossal Arena, 1997)

Suunnittelija: Reiner Knizia
Taide: Thierry Doizon, Dan Harding
Fantasiaolentojen battle royale on aikansa lapsi. Litteät ja latteat hahmot ja perusväripaletista otetut taustavärit vievät mojovasti pöytätilaa taistelun edetessä. Lopputulos ei hivele näköaistia.

5. David & Goliath (1998)

Suunnittelija: Reinhard Staupe
Taide: Alexander Bradley
Vuoden 1998 Spiel des Jahres -ehdokkaasta on vuosien saatossa tehty kolme variaatiota. Alkuperäiset karrikoidut huumorihahmot vaihtuivat ensin yllä näkyvään mestariteokseen ja lopulta hauskojen hiirien peliksi. Tämä vuoden 2004 David & Goliath opettaa, että mitä enemmän pumppaat rautaa, sitä kaljumpi sinusta tulee isona. Peli nauraa surutta nykyaikaiselle korrektiudelle ja värisokeiden kaipaamille vinkeille. David & Goliath on alkusoitto listan viiden kärjelle, jotka ovat rujoudessa aivan omassa kastissaan.

4. Pikku Prinssi: Tee minulle planeetta (The Little Prince: Make Me a Planet, 2013)

Suunnittelija: Antoine Bauza, Bruno Cathala
Taide: Antoine de Saint-Exupéry
Kirjallisuuden klassikosta ammentava Pikku Prinssi on naamioitu lasten peliksi, jossa kaikki rakentavat oman kuun. Todellisuudessa kyseessä on kelpo draftauspeli, joka yllättäen loistaa ilkeää bluffaamista sisältävänä kaksinpelinä. Pelissä on kaikki menestysainekset, jos sitä ei olisi peitetty Pikku Prinssille tyypillisellä juopuneella taiteella. Friikkisirkuksen hahmot ovat liian ronskeja lapsille ja muu maailmakin näyttää painajaiselta. Uudeksi teemaksi Star Warsin Kuolemantähti ja Kickstarter-menestys olisi taattu.

3. Jet Set (2008)

Suunnittelija: Kris Gould
Taide: Mike Raabe
Uskomatonta, mutta totta, tiukka talouspeli Euroopan lentoreiteistä on julkaistu vuonna 2008. Peli on varmaan ollut tekeillä 20 vuotta, sillä ulkoasu on sieltä 80-90-luvun taitteesta. Jo laatikon vilauttaminen on saanut potentiaalisen peliseuran kakomaan.

2. Mykerinos (2006)

Suunnittelija: Nicolas Oury
Taide: Arnaud Demaegd
Mykerinos on mekaanisesti liki täydellinen pieni peli, joka sisältää jatkuvasti tärkeitä päätöksiä. Pelaajat valtaavat kaivausalueita ja rahtaavat löytönsä joko museoon tai rahoittajalle. Hommia mutkistaa ulkoasun täydellinen latteus, liian ahtaaksi tehty pisterata – joka ei salli pelaajien päätyä vierekkäisille pistemäärille – ja erityisesti pelilaudan taustalle upotettu hieroglyfiseinä. Villi egyptikuviointi puskee kaiken hyödyllisen grafiikan läpi ja valtaa täysin turhaan paitsi pelilaudan myös ohjekirjan. Aivan liian pienellä fontilla painettu ohjekirjan teksti täytyy kirjaimellisesti tulkita seinäkaiverrusten joukosta.

1. Ascension: Deckbuilding Game (2010)

“Niin ruma ettei pelatuksi saa.”

Suunnittelija: John Fiorillo, Justin Gary
Taide: Eric Sabee
Katso ja mykisty. Ascensionia on vaikea uskoa todeksi. Olen pelannut nopeatempoista pakanrakennusta vain mobiilisovelluksena ja se vain lisää ihmetystä. Digimuotoon viedessä pelin kortteihin olisi ollut helppo muuttaa mikä tahansa geneerinen kuvitus. Mutta ei, Ascension pitää tiukasti kiinni psykedeelisistä juuristaan. Pelin vahvuudesta kertoo jotain se, että tästä ulkoasusta huolimatta pelille on julkaistu kymmenkunta laajennusta tai uutta versiota ja enemmän promoja kuin jaksaa laskea. Rumin peli, jota olen koskaan pelannut.

7 thoughts on “Top 10 rumat pelit

  1. Missä on Castles of Burgundy? Suurin osa sotapeleistä kannattaa myös ihan suosiolla jättää pois listalta ellei halua tehdä TOP100-listausta.

    1. Burgundyssä todellakin on hyvää yritystä tälle listalle. Erityisesti kauppalaatat ja yhteinen valintamarketti ovat ehtaa tavaraa. Pidän kuitenkin siitä pelaajien omasta täytettävästä värikartasta.

      Halvimpien sotapelien kahdella värillä toteutetut paperikartat ovat usein noloja, mutta onneksi tätä usein tasapainottaa joko blokkiyksiköiden tukeva ilmestys tai kivat karttaa täyttävät tokenit.

  2. Ascension on kuvottava. Kuvitus haittaa pelaamisesta aktiivisesti.

    Pikku Prinssistä täytyy olla eri mieltä: de Saint-Exupéryn alkuperäistaide on paikallaan, vaikka se onkin paikoin vähän omintakeista. Toimii, eikä ole lapsiakaan pelottanut. En haluaisi pelata Tähtien sota -versiota.

    Olisiko Suburbian kuvituksen referenssinä todellisen kaupungin sijasta arkkitehtien kapalevystä askartelemat pienoismallit? Onhan se aika vaatimatonta se kuvitus, mutta toisaalta – jos kaupunkikuvitus taustalla olisi värikästä, lopputulos olisi todennäköisesti kamalan levoton.

    1. Juuri nämä Metsolan Erkin hiihtohissin pienoismallit tulevat Suburbiasta mieleen.
      Between Two Cities voisi toimia etäisenä verrokkina, miten kaupunkikuvituksen voisi esittää toisin.

  3. Kune Vs Lakian ei kuuluisi olla listalla. Värimaailma ja kuvitus ovat harmoniset ja toimivat pelin teeman nähden. Kuvituksessa on sentään jokin tyylisuunta jos vertaa esim. Colorettoon. Olen myös samaa mieltä Mikon kanssa Pikku Prinssistä. Kuvitus on alkuperäisteokseen perustuva, siispä klassikko, johon ei saa kajota. Vähän kuin joku haukkuisi Tove Janssonin alkuperäisillä sarjakuvilla kuvitetun muumipelin.

Jätä kommentti