Horrified-lautapelin kansikuva

Horrified – lammas suden vaatteissa

Horrified on lisenssipohjaisista yhteistyöpeleistään tunnetun Prospero Hall -kollektiivin suunnittelema lautapeli, jossa pelaajat yrittävät yhteistyössä pysäyttää Universalin klassisia elokuvahirviöitä.

Dracula, Frankensteinin hirviöt, muumio, susimies, laguunin hirviö ja näkymätön mies mellastavat öisillä mukulakivillä ja pelaajien tehtävänä on kerätä olentojen pysäyttämiseen vaadittavat esineet ennen kuin koko kylä peljästyy.

Horrified julkaistiin alun perin jo vuonna 2019, mutta Prospero Hallin tavaramerkin mukaisesti peliä myytiin aluksi ainoastaan Yhdysvalloissa. Ja nimenomaan paikallisissa marketeissa. Horrified oli tekijöiden aiempien Disney Villainous ja Jaws -pelien tavoin kehuttu lisenssipeli, jota vain heiluteltiin eurooppalaisten edessä, että tämmöinen olisi ja teitä kiinnostaisi, mutta ähäkutti, emme myy.

Horrified-lautapeli, Dracula ja kaksi pelaajaa
Siveyspoliisilla olisi asiaa Draculalle.

Tällä merkillisellä rahasta kieltäytymisellä tekijöiden peleille on kyllä onnistuttu luomaan kutkuttavaa nettihypeä ja kuiskuttelua, miten joku on kenties onnistunut muiluttamaan yhden kappaleen rajan yli. Horrified on BoardGameGeekin listoilla noussut jopa maailman 200 arvostetuimman pelin joukkoon.

Nykyinen saatavuus näille vanhemmille peleille on parempi ja kaikkia kolmea mainittua saa jo Atlantin tältä puolen. Tappajahai-teemainen Jaws saa tänä vuonna jopa paikallisen painoksen: Jaws on Vuoden Peli -kilpailussa ehdolla vuoden strategiapeliksi.

Koko perheen kauhupeli

Horrified on yksinkertainen yhteistyöpeli. Pelaaminen on todella sutjakkaa, jos on aiemmin pelannut mitään aiempaa yhteistyöpeliä. Se on kuin kaikesta turhasta purettu yhteistyöpelien karvalakkiversio.

Horrifiedissa 1–5 pelaajaa seikkailee aina samalla öisellä kartalla. Vastassaan heillä on 2–6 (yleensä kolme) hirviötä, jotka pitäisi kaikki kukistaa ennen kuin kylän kauhumittari täyttyy tai tapahtumapakka loppuu.

Kierros kierrokselta ensin pelaajahahmot käyttävät omat toimintopisteensä liikkuessaan kartalla ja kerätessään eri ruuduista löytyviä tavaralaattoja. Tämän jälkeen nostetaan yksi tapahtumakortti, joka näyttää, minne asetetaan lisää tavaroita ja mitkä hirviöt liikkuvat kullakin vuorolla. Hirviöt liikkuvat aina kortin osoittaman tietyn askelmäärän kohti lähintä hahmoa, oli se sitten pelaaja tai kylän paikallisasukki.

Horrified-lautapelin laatat

Jos hirviö saavuttaa pelaajahahmon, heitetään noppia ja katsotaan tuliko osumia. Osumia voi välttää luopumalla kartalta aiemmin kerätyistä laatoista. Peli on kuitenkin armollinen siinä suhteessa, että eihän kukaan oikeasti kuole, vaan osumaakin ottaneet pelaajat vain siirtyvät kartalta löytyvään sairaalaan ja jatkavat peliä. Rangaistuksena hirviöt voittoon vievä kauhumittari nousee jokaisesta onnistuneesta hyökkäyksestä.

Pelaajahahmojen ohjaus ja pelin hallinta on niin helppoa, että peliä voi pelata puhtaan yhden hahmon soolopelin lisäksi helposti myös useammalla hahmolla, jos pelikaverit ovat kortilla.

Yhteistyöpelien perinteiden mukaisesti Horrifiedin vaikeustaso nousee hirviösuman lisäksi myös pelaajamäärän mukaan. Mitä useampi pelaaja(hahmo), sitä harvemmin kukin hahmo toimii ja samalla sitä nopeammin hirviöitä ohjaava tapahtumakorttien pino loppuu. Vähemmillä pelaajamäärillä ajasta ei tarvitse pitää mitään huolta. Taisin kertaalleen päästä korttipinossa puoliväliin, muuten peli päättyi voittoon aina reilusti aiemmin.

Optimaalisin pelikokemus lienee siellä kahden tai kolmen pelaajahahmon ja kolmen hirviövastuksen kohdalla. Ohjeiden suosittelema kahden hirviön aloitus on aivan liian helppo, mutta toisaalta liian suuri määrä hirviöitä vain korostaa pelin mekaanista köyhyyttä ja hauskuuden puutetta.

Kauhistuksen kanahäkki

Disney Villainousin ja Jawsin tavoin myös Horrified on pinnaltaan huisin temaattinen.

Pelin kartta on upea. Taide on selkeää ja silti tunnelmallista, jos pysähtyy hetkeksi tarkastelemaan tyhjää tilaa eri alueiden välillä. Kaikki kartalta löytyvät rakennukset ja muut kohteet – kartanot, laboratoriot, holvit ja hautuumaat – ovat juuri niitä paikkoja, joita kauhuelokuvissa on totuttu näkemään. Tähän päälle on heittää tapahtumakorttien tyylikäs, sopivan vinksahtanut kuvitus ja asialliset hirviöfiguurit.

Horrified-lautapelin kartta

Kaikki kuusi eri hirviötä kukistetaan omintakeisin temaattisin tavoin. Frankensteinin hirviölle ja tämän morsiamelle opetetaan ihmisyyttä, susimiehelle valmistetaan rokote ja laguunin hirviö pitää ensin löytää suolta.

Kauhuteema on viritetty sopivalle tasolle. Horrified on enemmän jännittävä ja hassu kuin oikeasti kauhistuttava. Kuvasto soveltuu hyvin myös koko perheen pelipöydälle. Eniten jännitystä syntyy hetkistä, kun kaduilla samoilevat hirviöt lähestyvät paikallisia siviilejä. Siviilit eivät selviä kohtaamisista hyvässä hapessa, mikä nostaa pelin hirviöiden voittoon tähtäävää kauhumittaria aina pykälän per uhri.

Horrified-lautapelin Frankensteinin hirviöt
Tuleva hääpari valitsemassa lahjalistaa.

Paha taittuu toimittamalla

Rakenne on kunnossa ja ulkokuorikin toimii. Silti Horrified on keskinkertainen kasa unohdettavaa tauhkaa. Aivan kuten muutkin mainitut Prospero Hallin verrokkinsa.

Pelin kuusi hirviötä taltutetaan kaikki temaattisesti eri tavoin. Mekaanisesti kyse on kuitenkin kaikkien kohdalla täsmälleen samasta asiasta. Juokse eri väristen tavaroiden luokse. Pakkaa niitä reppuun. Toimita tavarat hirviön kotipesään. Horrified on kuivaakin kuivempi nouda ja toimita -peli (pick-up and deliver).

Horrified-lautapelin hirviölautoja

Tunnin kestonsa ja sutjakan alkuasettelunsa takia se olisi helppo heittää pöydälle mukavaa hirviöpakoilua varten. Pelin toisteisuus tökkää kuitenkin jo toisella pelikerralla, kun käy selväksi, että kyllä, jokainen pelikerta on tätä samaa Foodora-toimitusta.

Kaikki pelaajien valinnat ja toiminnot ovat niin yksioikoisia ja selviä, että peliä ei voi suositella peliharrastajille. Se ei ole yhteistyöpelinä kummoinen ja nouda ja toimita -lajityypissäkin aivan liian suoraviivainen ja tylsä. Perhepelinä Horrified voisi toimia ensimmäisenä kokeiluna toimintopisteiden laskemisessa, jos jaksaa puurtaa toimitusketjun parissa.

Pelikerran aikana ei nähdä minkäänlaista kaarta, vaan sitä samaa tavaroiden rahtaamista alusta loppuun. Mahdollisten siviiliuhrien lisäksi ainut jännite syntyy siitä, miten paljon pelin mekaniikat venyttävät pelin kestoa tuomatta siihen muuta mielekästä sisältöä. Esimerkiksi laguunin hirviö ja muumio voivat pahentaa tilannetta omilla erikoiskyvyillään. Muumio voi hinata pelaajahahmoja luokseen (eli kenties pois sieltä haetun laatan luota) ja laguunin kaveri nollata edellisen suolle heitetyn laatan.

“Ei muuta ku samaa laattaa hakemaan kolmannen kerran…”

Horrified
Prospero Hall, 2019
1–5 pelaajaa
Lupsakaksi kauhupeliksi naamioitu puuduttava nouda ja toimita -peli.

Jätä kommentti