Marvel Champions – soolopelien pikapurilainen

Marvel Champions: The Card Game on Fantasy Flight Gamesin uusin LCG-rahareikä. Sarjakuvista ja elokuvista tutut supersankarit muksivat superroistoja ja estävät ilkeitä juonia yksin tai enintään neljän sankarin yhteistyönä.

Keräiltävänä yhteistyöpelinä Marvel Championsin suorimmat kilpailijat ja vertailukohdat ovat FFG:n omat aiemmat yhteistyössä pelattavat LCG-pelit The Lord of the Rings: The Card Game (2011) ja Arkham Horror: The Card Game (2016). Molemmat Marvel Championsin esikuvat ovat erinomaisia korttipelejä, jotka ovat erityisesti soolopelaajien suosiossa. Peliä vastaan pelattava LCG antaa mahdollisuuden keräillä kortteja, uppoutua korttisynergioihin ja pakanrakennuksen vaihtoehtoihin ilman pelkoa, että vastustaja ei uppoaisi samaan madonreikään yhtä nopealla tahdilla.

LCG = Living Card Game
Tasaisella tahdilla lisäosia saava keräiltävä peli, jonka laajennuspaketit eivät kuitenkaan ole satunnaisia, vaan jokaisessa paketissa tulee ennakkoon tiedossa olevat kortit.

LOTRiin ja Arkham Horroriin verrattuna Marvel Champions on selvästi kevyempi ja suoraviivaisempi paketti. Sitä voi hyvin pitää LCG-pelien porttipelinä, johon on helppo hypätä mukaan ilman aiempaa kokemusta vastaavista, erityisesti nyt, kun peli on vielä tuore, eikä sillä ole mukanaan vuosikymmenen pituista listaa laajennuksista, kuten LOTRilla. Tuoreutta vielä edistää nykyinen karanteenijakso, mikä hidastaa tälle vuodelle suunniteltujen lisäosien julkaisuaikataulua, joten uusilla pelaajilla on hyvin aikaa perehtyä jo olemassa olevaan valikoimaan.

Peli on jopa pakattu aloittelijaystävällisesti parilla valmiilla pakalla.

Disclaimer: Lähes kaikkien Marvel-hahmojen nimet on aikojen saatossa käännetty suomeksi. Tässä tekstissä käytän hahmoista ja korteista kuitenkin niiden pelissä esiintyviä englanninkielisiä nimiä ja termejä, jotta asiayhteydet olisivat loogisempia.

Miten maailma pelastetaan

Marvel Championsissa kukin pelaaja ohjastaa vain yhtä sankaria ja tämän korttipakkaa. Pelaaja- ja sankarimäärästä riippumatta yhden pelikerran vastustajana on vain yksi päävihollinen kerrallaan. Vihollisella on oma ilkeyksiä sylkevä korttipakkansa ja pääjuoni, jota vihollinen yrittää toteuttaa.

Pelaajien tehtävänä on muksia vihollinen tainnoksiin. Pelaajat häviävät, jos joku sankareista saa liikaa osumia tai jos vihollisen pääjuoni toteutuu. Yksinkertaista.

Selvin pesäero muihin vastaaviin Marvel-peleihin on, että kaikilla Marvel Championsin sankareilla on erikseen alter ego, jota sankarit voivat halutessaan käyttää pakopaikkana, jos taistelutantere alkaa olla liian kuuma. Skenaario on tuttu kaikille sarjakuvansa lukeneille: Spider-Man loikkaa keskelle pankkiryöstöä, ottaa turpiinsa, käy kotona syömässä ja lataamassa seittisingot ja palaa illemmalla taas roistojen jäljille entistä valmiimpana.

Olin ennakkoon skeptinen alter egoista. Halusin pelata sankareilla, en näiden siviilipersoonilla. Puhelinkopin puvunvaihtomekaniikka on kuitenkin yksi pelin mielenkiintoisimpia puolia käytännössä.

Jokainen kierros alkaa sankarin vuorolla. Sankari itsessään voi joko parannella haavojaan siviilipersoonana tai naamio kasvoilla muksia vihollista tai estää pääjuonen etenemistä. Käsikorteilla sankari voi lisäksi tehdä omia erikoisliikkeitään, parannella pukuaan tai tuoda taistelukentälle liittolaisia, jotka voivat samaan tapaan lyödä tai estää juonen etenemistä.

Riippuen siitä, päättääkö sankari vuoronsa siviiliasussa vai sankaritrikoissa, vihollinen joko edistää pääjuontaan kaikessa rauhassa tai lyö sankaria turpiin – pienellä satunnaiskertoimella, jotta ikinä ei voi olla varma, onko sieltä tulossa pieni hipaisu vai paha kolahdus. Puvun valinnalla on merkitystä myös seuraavan kierroksen käsikortteihin, sillä lähtökohtaisesti kaikki sankarit nostavat enemmän kortteja siviiliasussaan.

Vihollisen iskuja voi halutessaan puolustaa sankarilla tai liittolaisilla, mutta puolustaminen on pelaajan psyykelle kauhea ratkaisu, koska se tarkoittaa, että kyseinen hahmo on jo toiminut tulevan kierroksen osalta, eikä peli tältä osin etene pelaajan toivomaan suuntaan askeltakaan. Pelkkä status quon pitäminen ja vihollisen iskujen blokkailu ei ole pitkän linjan ratkaisu. Vihollisen pääjuoni etenee yhden pykälän kohti loppua joka kierros automaattisesti ja jos pelaajan verrattain pieni, yleensä vain 40 kortin korttipakka tai vihollisen vastaava menee ympäri, seuraa tästä pelaajan kannalta lisää ikäviä asioita ja pääjuoni kiihtyy kohti vihollisen vastustamatonta voittoa.

Kun vihollinen on joko lyönyt tai puuhastellut ilkeän juonensa parissa, nostetaan vihollisen pakasta yksi yllärikortti, joka voi olla vihollisen lihasvoiman kasvu, uusi sivujuoni, jolla on yleensä ikävä vaikutus pääjuonen edistymisen hallintaan, vihollisen oma pahisliittolainen häröilemään sankarin ja vihollisen välimaastoon tai mikä pahinta, jokaisen vihollisen pakkaan vakiona kuuluvat peruskortit, jotka antavat vihollisen lyödä tai juonitella heti odottamatta uudelleen.

Viimeinen kohta on pelin viihdyttävyyden kannalta merkittävä. Suuri osa Marvel Championsin perustapahtumista on determinististä laskemista, “kuinka monta osumaa on pakko tehdä, jotta tämä ja tämä toteutuu, kuinka monta juonitokenia pääjuoni kestää ennen kuin häviän, ja tällä vuorolla niitä tulee näin ja näin monta”. Koska vihollisen pakassa on aina nuo pari korttia, jotka voivat keikuttaa laskelmia, pelaajan on pakko varautua pahimpaan ainakin siihen asti, että kyseiset kortit ovat kaikonneet.

Vihollisen lyöntien nerokas boostailusysteemi takaa, että lähimainkaan kaikki kortit eivät tule yhdessä pelissä esiin. Vihollinen heittää jokaisen hyökkäyksensä yhteydessä vähintään yhden kortin pois ja tarkistaa oliko kortissa iskun voimaa nostavia nurkkasymboleita. Tämä mekaniikka tuo LOTRin varjokorttien tavoin vastustajan hyökkäyksiin pelottavaa arvaamattomuutta, mutta samalla on pelaajan kannalta jopa helpotus, jos pahimmat kortit kiertävät muuten aktivoitumatta suoraan poistopakkaan.

Vaikeusasteen helppoudesta

Marvel Championsia on yleisesti haukuttu liian helpoksi. Olen itse pelannut vain soolona yhdellä sankarilla kerrallaan, joten näkökulmani on vain mano a mano. Peliteknisesti mikään ei estäisi pelaamasta useampaakin sankaria kerrallaan, kuten moninpelissä, mutta juuri yhden sankarin suoraviivainen ohjastaminen luo Marvelille elintilaa laveamman LOTR LCG:n vierelle.

22 pelikerran jälkeen voin todeta, että pelin vaikeusaste riippuu hyvin paljon valitusta sankarista, sankarin pakkaan valitusta painotuksesta ja pelikerran vihollisesta. Spider-Man pitää pelin harjoitusvastustajaksi tarkoitettua Rhinoa suorastaan pilkkanaan, kuten temaattisesti kuuluu, mutta heti seuraavaksi vastustajaksi tarkoitettu Klaw oli Spider-Manille pitkään täysin ylittämätön kynnys. Soolona pelatessa tietyt hahmot, kuten Black Panther, tuntuvat olevan arpaonnen varassa pärjätäkseen, mutta tämäkin mielipide muuttui tässä matkalla. Ehkä vika olikin Black Pantheria ohjastaneessa pelaajassa, joka ei heti alkuun ymmärtänyt, että sankareiden pelitavassa on suurempiakin eroja kuin trikoista voisi päätellä.

Naavaparrat pääsevät paremmin tunnelmaan asettamalla Mark V Helmetin Iron Manin kuvan päälle.

Moninpelissä teema rakoilee epäuskottavaan suuntaan, kun viholliset pysyvät samoina, mutta ne kasvattavat omaa elinvoimaansa naurettaviin lukemiin kompensoidakseen useamman sankarin haastetta. Kun rivipahiksiin kuuluva Rhino haastaa yhtä aikaa Captain Marvelin, Iron Manin, She-Hulkin ja Spider-Manin, sarjakuva loppuisi yhteen ruutuun, mutta Marvel Champions vain lisää pelin teoreettista kestoa.

Tähän mennessä olen voittanut pelaamistani peleistä 15. Arvioisin, että moninpelinä Marvel Champions on vielä helpompi, kun yksi sankari voi keskittyä lyömiseen, toinen juonen estämiseen ja kolmas vaikka puolustamiseen. Tällä hetkellä peli ei soolona kuitenkaan tunnu “liian helpolta”, vaan “tarpeeksi helpolta”. Olen LOTRia pelatessa oppinut, että hobitin tukka lähtee pienestäkin virheestä, joten tuntuu hyvin mukavalta vaihteeksi voittaa. Suuri osa peleistä on kuitenkin ollut tasaväkisiä taistoja, jotka ovat usein päättyneet suuntaan tai toiseen vain yhden vuoron päähän ennen toisen osapuolen voittoa.

Pahimmillaan olen hävinnyt pelin kahdessa vuorossa. Annoin Rhinolle siimaa, koska “laskennallisesti Rhino ei saa vielä pääjuontaan valmiiksi, joten en mene ottamaan turpiini heti” ja kappas, pakasta nousi kortti, jolla Rhino juonitteli heti uudelleen ja hävisin heti. Kuulostaa helposti tylyltä arpaonnelta, mutta oikeasti kyseessä oli opetus, miten Marvel Championsia ei tule pelata.

Parhaimmillaan olen voittanut Rhinon noin vartissa. Seuraava vihollinen Klaw on vienyt aina noin 40–50 minuuttia per pelikerta ennen kuin sankarin hiljalleen rakentuva korttikoneisto on joko ylittänyt viimeisen kynnyksen tai huomannut sen olevan liian myöhäistä.

Pakanrakennukseltaan ja mekaniikoiltaan Marvel Champions käy hyvin ensimmäiseksi korttikomboja hyödyntäväksi keräilypeliksi. Se on yksinkertainen pelata ja helpohko ymmärtää, mutta tämän ei kannata antaa hämätä. Jos et ole aiemmin pelannut vastaavia pelejä, tietyt lainalaisuudet, kuten oman pelikentän rakentaminen, vastustajan valmistelu ja pelin tarkoituksellinen hidastaminen voivat unohtua ja peli tuntua epäreilulta. Jos vain lyöt joka kierros, koska perimmäinen päämäärä on saada vihollinen tainnoksiin, olet hävinnyt jo ennen pelin alkua.

Isku iskun jälkeen

Vuorollaan pelaaja saa toimia kerran sankarillaan (hyökkäys, juonen esto tai kotioloissa haavojen parantelu), jos malttoi olla puolustamatta edellisellä vihollisen vuorolla. Perustoiminnon lisäksi käsikortteja voi pelata niin monta kuin pystyy. Kortin käyttö maksaa 0–4 energiaa, jota saa Arkham Horror LCG:n tavoin heittämällä muita käsikortteja pois. Jokainen kortti itsessään tuottaa yhdestä kolmeen tietyntyyppistä energiaa. Peruspelin korteista harva on energiariippuvainen, mutta erilaiset energiatyypit antavat mahdollisuuden kehittää peliä vielä merkittävästi.

Captain Marvel on yksi pelin tehokkaimmista sankareista.

Sankarin pakasta löytyvät kortit on jaoteltu kolmeen luokkaan. Kunkin sankarin omia yksilöllisiä kortteja on aina mukana samat 15 kappaletta, joita täydennetään 25-35 kortin verran joko geneerisillä Basic-korteilla ja/tai yhden sankariaspektin korteilla.

Eri aspekteja on LOTR LCG:n tavoin neljä, joten käytännössä yksittäinen sankari toimii pelissä hyvin eri tavoin, riippuen sankaripakan aspektivalinnasta.
– Aggression tekee sankarista hyökkäyksiin panostavan suoraviivaisen nyrkkisankarin.
– Justice auttaa tehokkaasti nollaamaan vihollisen juonen etenemistä.
– Leadership tuo sankarin kaveriksi lukuisia sidekick-hahmoja.
– Protection-aspektin valinnut sankari ei juurikaan hyökkää, mutta välttää ottamasta vahinkoa.

Optimaalisesti Marvel Championsin moninpelissä pelaajat valitsevat toisiaan tasapainottavat aspektit, joten yksin pelatessa kukin aspekti tuo mukanaan omat heikkoutensa. Aggression-pakalla on parempi tehdä vahinkoa nopeasti, jotta juoni ei ehdi kiihtyä liikaa. Merkittävin huomio soolopelistä on, että peruspaketin korttivalikoimalla Protection-aspekti ei ole mahdoton, mutta selvästi vaikein setti pelata. Tämän takia esimerkiksi Black Panther voi tuntua täysin turhalta sankarilta, jos ei rakenna tälle omaa pakkaa, vaan pelaa ohjekirjaan merkityillä aloituskorteilla, jotka parittavat pantterille Protection-kortit.

Nettikeskusteluissa Justice ja Leadership on nostettu peruspaketin valtiaiksi. Itse olen saanut eniten iloa ja menestystä Aggression ja Leadership -pakoista, joten pelityylillä on merkitystä.

Sankarin uudet sukkahousut

Pelityylin merkitys pätee myös peruspaketin sankareihin. Mukana tulee viisi sankaria maine-spektrin ääripäistä.

Spider-Man ja Iron Man ovat tuttuja lähes jokaiselle. Black Panther ja Captain Marvel sen sijaan ovat ihmisten huulilla vain ja ainoastaan Marvel-elokuvien takia. She-Hulk taas on toistaiseksi suoraan sarjakuvien sivuilta.

Headshot-artisti on tavoitellut eri kohderyhmää kuin pelisuunnittelijat.

She-Hulkia on verkossa pidetty porukan heikoimpana. Käsikortteja on vähemmän kuin muilla ja She-Hulkin omat kortitkin ovat nopeasti vilkaistuna heikkoja tai ainakin hyvin tilannekohtaisia. Tällä hetkellä vihreä voimanpesä on kuitenkin oma suosikkini peruspelin valikoimasta. Menestys on ollut hyvää, pelikerrat jännittäviä ja pakan jokainen kortti ollut tärkeässä osassa voittoja.

Siinä missä Captain Marvel ja She-Hulk latovat pahiksia seinille heti alusta lähtien ja pelin loppupuolella iskevät vielä hirmuisella kertarysäyksellä, Captain Marvel energiaa ladanneena ja vahingoittunut She-Hulk taisteluraivolla, heiveröisemmät Black Panther ja Iron Man joutuvat ensin rakentamaan omat pukunsa osa kerrallaan ollakseen tehokkaita.

Modernin Pantterin teknopuku vaatii hiukan totuttelua wanhaan spandexiin tottuneelle.

Uudelleenpeluuarvon määrittely

Marvel Championsin kohdalla uudelleenpeluuarvo riippuu pelaajasta. Riittääkö vaihtelu eri sankareiden ja aspektien välillä vai tarvitsetko jokaiselle peli-istunnolle uuden skenaarion? Skenaarion ratkaisu riippuu valitusta hahmosta, aspektista, vihollisesta, viholliselle valitusta sivujuonesta ja pelikerralla nousevien korttien järjestyksestä. Varsinaista päätarinaa ne eivät kuitenkaan muuta. Rhino on ryöstöretkellä joka tapauksessa.

Peruspaketissa tulee mukana kolme vihollista, Rhino, Klaw ja Ultron. Jos pelaat kaikkia vastaan vain kerran, peli on illassa läpi.

Jos taas haluat kokeilla erilaisia hahmoyhdistelmiä, jo pelin peruspaketissa riittää pelattavaa pitkäksi aikaa. Enemmän kuin vaikkapa LOTR LCG:n peruspaketissa (jonka arvoa vielä laski erikseen se, että yksi kolmesta skenaariosta oli täysin soolokelvoton).

Marvel Championsissa saat viisi sankaria ja näille neljä vaihdeltavaa aspektia, joilla kohtaat kolme eri vihollista, joille löytyy viisi vapaasti vaihdeltavaa sivujuonta. Yhdistelmiä on siis monta. Ultronilla on lisäksi esillä ylimääräinen taistelutannerta muovaava sääntökortti, joka on helppo tapa muovata pelin yleisiä lainalaisuuksia, joten suunnittelijoilla on valmiit eväät muovata peliin loputtomasti lisää erilaisia variaatioita.

Jo mainittujen osioiden lisäksi jokainen sankari ujuttaa vihollisen pakkaan oman yksilöllisen nemesiksensä (Spider-Manilla esimerkiksi Vulture) ja siviiliminän takaraivossa jyskyttävän arkihuolen. Näin peli luo sankarille ominaista löyhää tarinaa ja lisävaihtelua. Pelistä kertoo kuitenkin paljon se, että itselläni kesti kymmenen pelikertaa, kunnes sain ensimmäistä kertaa vastaani nemesiksen tai köyhää Peter Parkeria odottavan asuntohäädön. Sen jälkeen on ollut pelejä, joissa nemesis on tullut ensimmäisenä pöytään ja koko pelisuunnitelma mennyt uusiksi.

Varsinaista pakanrakennusta peruspaketilla on vaikea tehdä. Eri aspektien erilaisia kortteja on niin vähän, että kyse on lähinnä aspektin valinnasta ja muutaman ylijäämäkortin karsimisesta, jos haluaa käyttää yleensä optimaalisinta tasan 40 kortin sankaripakkaa. Tästä huolimatta pakan viilauksella on merkittävä rooli, sillä heti alkuun kaikista pakoista hylkäämäni ja pakettiin unohtamani geneerinen Haymaker-kortti olikin Spider-Manille kaikki kaikessa. Samaan tapaan olen mennyt massojen vastavirtaan ja suoralta kädeltä hylännyt lisäkortteja pelaajalle tuovan kalliin Avengers Mansion -kortin kokonaan, vaikka kyseessä on muiden BoardGameGeekin soolopelaajien mielestä yksi pelin “pakollisista” korteista.

Pakanrakennuksen helppous kannattaa tässä kohden nähdä kuitenkin hyveenä. Jos et ole koskaan rakentanut vastaavia pakkoja, Marvel Championsissa se on virtaviivaistettu matalan kynnyksen vaihtoehdoksi. Ota aspekti, lisää aspektin kortit sankarin kortteihin ja pum, olet valmis. Jokainen aspekti saa uusia kortteja jokaisessa sankarilaajennuksessa, joten tarkempaa optimointia on vielä luvassa myöhemmin, kun korttien määrä kasvaa hiljalleen.

Kilpailijat

Peruspaketin kolmea vihollista mainostettiin irrallisina kertavastustajina, joten olin yllättynyt, että kaikkien kolmen juonikorteista muodostuu tarinakokonaisuus, samaan tapaan kuin LOTRissa on ollut tapana. Mitään kampanjakuviota ei ole mukana, mutta viholliset ovat selvästi kimpassa, mikä luo mukavasti teemallista pöhinää, kun samalla sankarilla käy pilaamassa roistojen alati kasvavat juonikuviot. Tarina tosin etenee vain jos vihollinen onnistuu edistämään omaa pääjuontaan, joten tehokas pelaaja ei näe juonen etenemistä ennen kuin roisto kaatuu.

Pahislaajennuksissa on jatkossa saatavilla lisää yksittäisiä skenaarioita ja loppuvuodesta on luvassa Red Skull -aiheinen ensimmäinen suurempi laajennus, joka esittelee peliin jollain tavoin jatkuvan kampanjan.

Suuremmissa paketeissa tarinallisuus ei siis juuri eroa LOTRin vastaavasta, mutta mitään Arkham Horror LCG:n karttaosiota ei ainakaan vielä ole tiedossa. Sellainen olisi helposti kuitenkin tehtävissä, jos peli joskus laajentuu siihen suuntaan.

Muita yhteistyökorttipelejä pelanneille Marvel Championsin sähäkkä alkuasettelu ja nopea rytmi ovat poikkeuksia. Pelin saa alkuun parissa minuutissa, kunhan tokenit ja kolme erilaista statuskorttia on kaivettu laatikosta.

Siinä missä LOTRissa pelaajaa siunataan yleensä yhdellä uudella kortilla per kierros, Marvelissa pelaajalla on aina käytössään koko käsi. Tarkoittaen, että saat joka kierros uudet käsikortit, jos vain raaskit tyhjentää edelliset, etkä hilloa niitä toivoen parempaa hetkeä. Tämä luo täysin erilaisen rytmityksen ja vauhdin tunnun peliin, kun pelaajalla on joka kierros jotain uutta jippoa pelattavana. Arkham Horrorissa sait tehdä toimintoja, jos arvoit oikean tokenin pussista. Marvelissa vain energiavarat ja käsikorttien määrä ovat esteenä.

LCG-pelien erinomaisena kehityssuuntana kaikki Marvelin kortteihin upotetut keywordit, sääntöpoikkeuksia omaavat avainsanat, on kirjoitettu kortteihin auki. Tämä tapa toivottavasti jatkuu mahdollisimman pitkään uusien avainsanojen ilmestyessä.

Vertailuissa Marvel Championsia on kilpailutettu paljon Legendary: A Marvel Deck Building Game -peliä vastaan. Molemmissa tutut sankarit ratkovat vaihtuvien vihollisten erilaisia juonikuvioita. Pakanrakennus on peleissä kuitenkin radikaalisti erilaista. Legendary: Marvelissa pelaajat rakentavat pakkansa pelin aikana, eivätkä ohjaa vain yhtä sankaria, vaan kaikkien peliin valittujen sankareiden “iskuja” ja muita toimintoja. Marvel Championsissa pelaajat edustavat vain yhtä valittua sankaria, pakka tehdään ennen peliä ja peli on oman tehokkaan tableaun rakentamista ja/tai käsikorttien optimointia.

Pelatessa Marvel Champions ei muistuta Legendarya juurikaan. Vain sen raamit ja tavoitteet ovat samanlaiset. Tällä erää pidän molemmat, mutta voi olla, että Legendaryn infernaalisesti pidemmät alkuvalmistelut koituvat sen kohtaloksi ennen itse pelikokemusta tai mekaniikkaa. Yhden erän Marvel Championsia pelaa nopeimmillaan vartissa, pisimmillään vajaassa tunnissa. Legendary on pelaamista Marvel-maailman hiekkalaatikossa, Champions yhden sankarin hetki parrasvaloissa.

Legendarya enemmän Marvel Champions tuo pelatessa mieleen Vs System -keräilykorttipelin, jossa tuodaan samaan tapaan sankareita pöydälle lyömään vihollisia statseillaan. Toinen verrokki on roguelike One Deck Dungeon, jossa toistetaan samaa kenttää yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes otsa lyö seinästä läpi. Samaa toistoa, turhautumista ja epäreiluuden tuntua oli ilmassa, kun halusin väkisin saada Klaw-roiston kaadettua jokaisella sankarilla ennen Ultroniin siirtymistä, eikä Spider-Man meinannut millään onnistua.

Laajennukset

Muihin FFG:n LCG-peleihin verrattuna Marvel Champions on (ainakin toistaiseksi) helppo keräiltävä. Laajennukset ovat yksittäisiä itsenäisiä paketteja LOTRissa ja Arkham Horrorissa nähtyjen pidempien tarinankaarien sijaan. Voit ostaa juuri ne sankarit, joista pidät. Jos haluat sankarillesi uusia haasteita, osta vihollisten skenaariopaketteja.

Laajennukset on jaettu kolmeen luokkaan.

Sankaripaketissa saat yhden sankarin, kokonaan valmiin pakan sankarille ennalta valitussa aspektissa ja yhden uuden kortin jokaiseen muuhun aspektiin. Pelkkien lisäkorttien toivossa ei siis kannata hankkia sankareita, joista ei välitä hahmona, ainakaan, jos sankarille annettu aspekti ei vastaa omia mieltymyksiä. Kyseisessä aspektissa saa sentään useamman uuden kortin valikoimiinsa. Peruspaketin tavoin kaikkia kortteja on aina saatavilla pakanrakennuksen sallima maksimimäärä, joten tuplakopioiden hankkimista ei tarvitse Marvel Championsin kohdalla edes harkita. Sankarilaajennusten merkittävin heikkous on, että valmiiksi tehdyssä pakassa on myös mukana jo peruspaketista tuttuja kortteja, joten todennäköisesti arkistossa on kohta melkoinen liuta täysin tarpeettomia geneerisiä täytekortteja.

Jo ilmestyneet sankarilisurit:
Captain America
Ms. Marvel (ei Carol Danvers, vaan joku sarjakuvateini)
Thor
Black Widow
Doctor Strange
Hulk (julkaistaan kesäkuussa)

Laajennuspaketin sankari tulee täysin pelivalmiina.

Uusissa skenaariopaketeissa saat pääsääntöisesti yhden uuden vihollisen, sille tarvittavat kortit ja pari uutta yleistä sivujuonta, joita voi yhdistellä kelle tahansa viholliselle. Green Goblin itsessään tarjoaa kaksi vaihtoehtoista tapaa kohdata Norman Osborn. The Wrecking Crew taas on totaalisen erilainen paketti, ollen kokonaan itsenäinen neljän yhtäaikaisen vihollisen skenaario, joka ei tarvitse edes peruspelin viholliskortteja toimiakseen. Teoriassa peliä voisikin kokeilla yhdellä sankaripaketilla ja The Wrecking Crew -laajennuksella.

Ilmestyneet skenaariopaketit:
Green Goblin
The Wrecking Crew

Loppuvuodesta on luvassa ensimmäinen iso laajennus, The Rise of Red Skull, joka tuo kampanjapelimuodon lisäksi pari uutta sankaria ja peräti viisi uutta vihollista.

Pelin maailma ja hahmovalikoima kasvavat todella verkkaiseen tahtiin, koska useat laajennussankarit ovat jo valmiiksi pelissä Ally-muodossa.

Hyvän äärellä

Itselleni Marvel Champions on potentiaalinen kultalähde. 1980- ja 1990-luvun sarjakuvien parissa kasvaneena, sitten vuosikymmenen HeroClix-figujen kanssa samoja hahmoja pelanneena, Marvel Champions on juuri sitä mihin nykyinen elämäntilanteeni taipuu helpoiten. Tuttujen hahmojen minuutissa valmiiksi aseteltu ja alle tunnissa pelattu peli, johon on luvassa loputon virta laajennuksia pitämään mielenkiintoa yllä.

Nyt kysymys on vain siitä, millaisia ratkaisuja Fantasy Flight Games ja varmasti sanansa pelin sisällöstä sanova Disney/Marvel tekevät pelin suhteen.

Erityisen innostunut en ole pelin vaihtelevasta ulkoasusta. Suuri osa korttien kuvista on ilmeisesti otettu suoraan sarjakuvaruuduista, osa taas on luotu erikseen, kun tietyissä korteissa on mainittu artisti. Tekijöiden kommenttien mukaan heillä oli suuria haasteita löytää säädyllisiä ruutukaappauksia erityisesti naishahmoista.

Kuvitus on paikoin tympeää ja oman sukupolveni vinkkelistä sisältää liikaa kaappauksia höpölällyttelyä muistuttavista uusista sarjakuvista. Esimerkiksi pelille kriittinen Peter Parker näyttää ärsyttävältä juipilta, Iron Man lasten lelulta ja apukortteihin kuuluva agentti Maria Hill täysin muusta maailmasta irralliselta mangahahmolta.

Huolestuttavasti todella moneen yleiskäytössä olevaan korttiin on toistuvasti valittu C-luokan vaihtoehtoishahmo, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa peliin ennen niitä noin tuhatta muuta Marvel-maailmasta löytyvää rikkaan historian mannekiinia, kuten perinteinen Falcon itse.

Marvelilla on rikas 80 vuoden historia ja silti peli kierrättää kuvituksessa hetkellistä vaihtoehto-Kapteenia.

Hiukan kulmakarvat nousevat myös, kun ensimmäisten korttien joukkoon on mahdutettu useampi sivuroolin S.H.I.E.L.D.-agentti. Koko Marvel Championsin ensimmäinen vuosi on pyöritty elokuvista tuttujen The Avengers ja S.H.I.E.L.D. -sankareiden ja vihollisten ympärillä, joten pelin nykyinen vetovoima riippuu myös siitä, millaista painoarvoa antaa peliin jo nyt upotetuille turhakehahmoille, kuten Crossbones, Killmonger ja Whiplash. Asiaa toki tasapainottaisi, jos ylemmän kastin viholliset Green Goblin ja Red Skull olisivat lähellä sydäntä, mutta kun eivät ole.

Toisaalta hymy on melkoinen, kun Rhinon pakasta nousee ensimmäisenä korttina Shocker. Long time no see. Potentiaalia on.

Marvel Champions: The Card Game
Michael Boggs, Nate French, Caleb Grace, 2019
1–4 pelaajaa
Soolosankarin aloituspaketissa on paljon sisältöä ja sukkahousuissa silti paljon kasvuvaraa.

Jätä kommentti