Pavlovin talon alkuasetelma

Pavlov’s House – Sodan monet kasvot

Arviossa kehuttu soolopeli Pavlov’s House (2018).

Pavlov’s House on Dan Verssen Gamesin julkaiseman ja David Thompsonin suunnitteleman Valiant Defense -pelisarjan ensimmäinen osa. Kyseessä on helposti lähestyttävä sarja historiallisia soolopelejä, joissa pelaaja ohjastaa epätoivoisen puolustustaistelun osapuolta ylivoimaista hyökkääjää vastaan.

Toiseen maailmansotaan uppoutuvassa pelisarjassa on Pavlov’s Housen jälkeen julkaistu linnan puolustukseen keskittyvä Castle Itter ja puolalaisen postitoimiston kohtalon hetkistä kertova Soldiers in Postmen’s Uniforms. Tänä vuonna sarja jatkuu Ardennien taisteluun vievällä Lanzerath Ridgellä.

Pavlov's Housen kansi

Pavlov’s House on pelisarjan suosituin osa, hyvässä maineessa oleva soolopeli Stalingradin puolustustaistelusta. Peli tunnetaan sen omaleimaisesta, kolmeen osaan jaetusta pelilaudasta, jossa taktisen tason piiritystaistelu yhdistyy operatiivisen tason huoltoketjun hallintaan.

Sumuverho

Pelilaudan takia Pavlov’s Housea mainostetaan usein “kolmen tason pelinä” ja täten enemmän pelillisiä elementtejä sisältävänä kokonaisuutena, kun verrataan esimerkiksi sarjan toiseen peliin, pelkästään hektiseen taktiseen taisteluun keskittyvään Castle Itteriin.

Pavlov's Housen pelilauta

Pelilaudan jako kolmeen on kuitenkin sumutus. Oikeasti pelillisiä tasoja on vain kaksi.

Pavlovin talo laudan vasemmalla puolella voisi erilaisella graafisella asettelulla olla yhdistettynä laudan keskiosaan, saksalaisten hyökkäyslinjoihin. Yhdistettynä tämä taktinen osio on suurilta linjoiltaan identtinen Castle Itterin kanssa, mikä helpottaa pelien keskinäistä opettelua. Pavlovissa sama näkymä on vain pilkottu kahteen siivuun.

Pelilauden kaksi vasenta suikaletta

Laudan oikealla reunalla käydään operatiivisen tason mittelö, onnenkoetus sen suhteen, miten hyvin Pavlovin talossa jumittavat puolustajat saavat murkinaa, ammuksia ja tykistötukea etulinjaan vai päättävätkö saksalaisten pommitukset pelin ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaa.

Operatiivisen tason yhdistäminen yksittäisten sotilaiden toimintaan on mielenkiintoinen lähtökohta, josta Pavlov’s House ei kuitenkaan saa parasta irti.

Selviytymisestä viis, päämaja tarvitsee pisteitä

Vaikka pelin mukana tulee kaksin- ja jopa kolminpelivariantti, Pavlov’s House on ensisijaisesti soolopeli, joka noudattaa monista yhteistyöpeleistä tuttua rytmiä: Pelaajan tehtävä on reagoida ja valmistautua reagoimaan pelisysteemin eteen heittämiin kapuloihin.

Jokainen pelikierros rullaa samalla tavalla. Ensin valitaan neljästä kahtia jaetusta toimintokortista kolme toimintoa laudan operatiivisella puolella, sitten saksalaiset höökivät päälle kolmella kortilla, jonka jälkeen Pavlovin talossa kökkivät sotilaat voivat liikkua ja ammuskella lähestyviä vihollisjoukkoja. Tätä kolmivaiheista sykliä toistetaan, kunnes saksalaisten invaasiokorttien pino loppuu tai saksalaiset sotajoukot ovat onnistuneet valtaamaan talon tai pommittamaan Stalingradin puolustusta koordinoivan päämajan.

Pelin kaikki nappulat yhdessä lokerikossa
Pelin kaikki nappulat mahtuvat yhteen GMT-lokerikkoon.

Jos pelaaja saa sinniteltyä loppuun asti, peli ei silti ole suoraan voitettu, vaan seuraa pisteiden lasku. Pistevertailu puolustustaistelun jälkeen olisi todellinen antikliimaksi, jos tilanne ei olisi niin selvä jo hyvissä ajoin ennen loppua. Jos Pavlovin talon ympärillä on liikaa saksalaisia, eivätkä puolustajat ole pelin aikana rohjenneet vallata naapuritaloja itselleen, moraalisia miinuksia ropisee. Näin tunnelma ei sentään latistu yllättäen.

Pelin aikana syntyvän potentiaalisen narratiivin lisäksi Pavlov’s Housen pelikertojen välillä ei ole eroa. Jahka peruspeliä on kokeillut kerran, mukaan on helppo upottaa varianteissa mainitut lisäpakat, jotka maustavat peliä himpun verran lisää.

Tactics-kortit tuovat saksalaisten invaasiokortteihin lisää arvaamattomuutta ja operatiivisen tason tukikortit antavat pelaajalle mahdollisuuden lähettää arvokkaita muona- ja ammusvarantoja Neuvostoliiton muille rintamille, keräten näin loppupisteitä laariin. Tukikortit ovat ideana mainio tavoite omille valinnoille, mutta teemasta irrottava pistepotti on valju vastine. Molemmat lisäpakat on helppo upottaa mukaan, eivätkä ne tuo lisäsäätöä tai pidennä peliä.

Pelaaminen on kokonaisuutena joutuisaa, mutta oppimiskynnys keskiluokkaa. Erilaisia toimintoja on useita ja sotilaiden väsyminen ja virkistyminen eri toimintojen jälkeen vaativat toistoja, kunnes iskostuvat muistiin. Mukana tulevat kolme pelaajan apulomaketta ovat hyviä, mutta eivät täysin poista tarvetta opetella ulkoa tiettyjen asioiden noppamääriä.

Pelin apulomakkeet

Sota ilman tarkoitusta

Pavlov’s Housen pelitilanne alkaa liki nollista. Pavlovin iskuryhmä on vallannut saksalaisilta asuintalon, josta on tuleva merkittävä kiintopiste Stalingradin historiallisessa puolustustaistelussa. Talossa on vain neljä sotilasta ja vähän ruokaa ja ammuksia. Ulkoa kuuluu saksalaisten pommikoneiden ujellus ja muutama lähestyvä panzeri jyrisee horisontissa.

Tukijoukkoja ja varusteita kerätään lisää kierroksen ensimmäisessä vaiheessa. Pelaaja valitsee neljästä käsikortista kolme toimintoa. Jokainen kortti on jaettu kahteen toimintoon ja jokaisesta kortista voi hyödyntää vain toisen puoliskon. Halkaistujen korttien valintamenetelmä on erinomainen mekaniikka, jota on aiemmin nähty muun muassa Gloomhaven: Jaws of the Lionissa ja Xi’anissa. Tämä korttiosio on myös se, mikä erottaa Pavlovin talon Castle Itteristä.

Pelilaudan oikea laita

Pavlov’s Housessa korttien valinnoilla ei ole aivan yhtä suurta merkitystä kuin esimerkkipeleissä, koska tietyt toiminnot ovat automaattisesti parempia tai tärkeämpiä kuin toiset. Volga-joen yli muonavarantoja ja pioneereja kuljettava toiminto on likimain pakko valita aina, kun mahdollista. Sen jälkeen korteista valitaan, mitä nyt sattuu olemaan.

Esimerkiksi viestintätoiminnolla voi täyttää viestilinjoja, ei siksi, että niitä saisi koskaan kaikkia neljää tarvittavaa pystyyn, vaan ihan vain metapelaamisen takia. Täyttämällä oma viestintätoken laudalle, saa 100 % varmuudella torjuttua yhden pommittavan Stukan. Parempi onnistumisprosentti siis kuin panostamalla oikeaan ilmatorjuntaan, joka nojaa osumissaan noppien tuloksiin.

Pidin kovasti tykistötuen ideasta, joten valmistelin myös tykistöä vastarannalle, valmiina tukemaan Pavlovin taloon avuksi kutsumiani tähystäjiä. Jos siis tykistön rantatontit olivat yhä auki edellisen pommituslennon jäljiltä.

Liian usein korttivaihe on laimeiden mukavalintojen ajamista aivot narikassa. Huono token pois, parempi oma token tilalle ja Volgan sillan kautta tavaraa Pavlovin avuksi.

Yksittäinen pelikerta voi pyöriä kokonaan kolmiosaisen kartan oikealla reunalla, kun saksalaisten lentueet aloittavat hyökkäyksen jatkuvilla pommituksilla.

Wehrmacht ovella ja savupiipussa

Neukkujen korttien jälkeen saksalaiset höökivät päälle omilla korteillaan. Korteista paljastuu Stukien pommituksia kartan oikeaan laitaan, tykistöä Pavlovin taloa kohti, tarkka-ampujia sekä sotilaita ja tankkeja, jotka yrittävät vallata kerrostalon takaisin Pavlovin joukoilta.

Hyökkäyksen alkuvaiheilla Pavlovin talo saa olla melko rauhassa maajoukoilta, kun niskaan sataa enimmäkseen erilaista murkulaa, mutta tunnelma talon ympärillä tiivistyy, mitä pidemmälle pelissä selviytyy.

Pelilaudan keskiosa

Saksalaisten panssareiden ja sotilaiden jonotuslinjat talolle ovat todella lyhyitä, enimmäkseen kolmen ruudun mittaisia. Tämä kuvaa hyvin asuinrakennusten välissä tapahtuvaa korttelisotaa, jossa näkyvyys törmää seinään ja hyökkääjillä ei ole vapaata maastoa levittäytyä. Lyhyiden täyttömittareiden takia pelissä ei kuitenkaan ehdi syntyä pitkäkestoisempaa jännitystä ja paineistusta. Hyökkääjiä joko ryhmittyy yhteen tai sitten ei. Noppatodennäköisyydet kertovat. Turha jännittää.

Saksalaisten jälkeen on Pavlovin talon sotilaiden vuoro. Pelisarjalle tyypillisesti kaikki mukana olevat sotilaat ovat oikeita henkilöitä kuvien kera. Yksittäisten, erilaisia taitoja omaavien sotilaiden ja näiden erikoisvarusteiden, kuten kranaatinheitinten ja sinkojen, valinta ja asemointi talon kriittisiin nurkkiin on mehukas valinta-aihio ja Pavlov’s Housen paras osio. Tämäkin ilo kuitenkin vesittyy nopeasti, kun huomaa, että pelin painopiste onkin operatiivisen osion takalinjoissa ja omin pikku kätösin valitut puolustajat pyörittävät peukaloitaan ja odottavat, sattuisiko sodan toinen osapuoli voittamaan vahingossa ennen seuraavaa vuoroa.

Pavlov's Housen sotilaat

Yksikään Pavlov’s Housen pelikerta tai piiritystilanne ei luonut elokuvamaista tarinaa, joita taas verrokkipeli, pelkkään piiritysvyörytykseen keskittyvä Castle Itter on tarjonnut joka kerta.

Vaietut naissotilaat

Moni sotapeli tulee paketoituna säännöistä erillisellä playbookilla, joka avaa konfliktien historiallisia taustoja. Pavlov’s Houseen ja muihin pelisarjan nimikkeisiin historiikit myydään erikseen, kuten julkaisija DVG:llä on tapana. Pavlov’s Housen Companion Book on kuitenkin ehdottoman suositeltava lisä, jos peliä on aikomus hinkata useampi kerta. Helppolukuinen opus on täynnä karttoja, kaavioita ja aikajanoja, miten konflikti ja rintamalinjat etenivät historiallisesti.

Companion Bookin kiinnostavin nosto:

63 % Stalingradin ilmatorjunnan sotilaista oli naisia.

Opuksessa muistetaan mainita myös historialliset epäselvyydet, montako sotilasta oikeasti kuului Pavlovin alkuperäiseen iskuryhmään ja kuka talossa piti komentoa. Kaikille korteille ja pelisuunnittelun ratkaisuille annetaan perusteet. Erityisesti naapuritaloihin tehtävät iskut ja pelilaudan taustat saavat syvemmän merkityksen Companion Bookin jälkeen.

Companion Bookin perusteella peli toisintaa tapahtumia kiitettävällä historiallisella tarkkuudella. Tässä on toisaalta myös Pavlov’s Housen suurin ongelma. Pelaaminen on tylsää.

Pahisten puolella

Jos pelaaja selviää pahimmista pommituksista, hyökkäyksen loppupuolella suurin uhka on luotu saksalaisten mahdottoman lyhyillä hyökkäyslinjoilla. Todennäköisyydet ovat sen puolella, että hyökkääjät asettuvat kuudelle eri rintamasuunnalle talon ympärille tasaisesti, mutta jos noppa on saksalaisille suotuisa, peli on ohi ilman, että pelaaja voi siihen suuresti vaikuttaa.

Esimerkiksi on mahdollista, että yhdellä kolmen lokaation linjalla on valmiiksi sotilaita, kun saksalaiset puskevat kortteleiden takaa useamman tankin, joiden tulemista ei voi ennakolta estää mitenkään. Jos sattuvat osumaan samalle linjalle, peli päättyy pannukakkuun. Koko pelin ideana on tietysti pyrkiä estämään tällaisen mahdollisuuden syntyminen siivoamalla yksittäiset sotilaat ajoissa pois.

Jonkinmoinen lässähdys on myös pelin voittoisa lopetus. Kyse kun ei ole Castle Itterin kaltaisesta elämän ja kuoleman hektisestä puolustustaistelusta, vaan rintamalinjojen siirrosta ja mekaanisesta voittopisteiden keruusta. Pavlovin talossa kykkivien sotilaiden on nimittäin sopivin väliajoin käytävä naapuritalossa valtaamassa uutta tilaa puolustusrintamaan, mikä tuo pelaajalle lisäpisteitä loppupisteytykseen. Tällä simuloidaan kyllä onnistuneesti historiallista todellisuutta ja luodaan raamit, jossa pelaaja voi verrata onnistumistaan oikeisiin tapahtumiin.

Eläytymistä ei helpota pelin sijoittuminen toisen maailmansodan itärintamalle. Kahden roistovaltion yhteenotossa on vaikea löytää sympatiaa kumpaakaan osapuolta kohtaan, mikä jättää pelaajan historian kulkua seuraavan katsojan rooliin. Varsinkin silloin, kun kaikki mielenkiintoiset valintamahdollisuudet pelilaudan taktisella puolella odottavat tyhjillään, mitä operatiivisella puoliskolla tapahtuu.

Pavlov’s House
David Thompson, 2018
1–3 pelaajaa
Useat kiinnostavat päätökset merkityksettömiksi muuttava soolopeli.

Jätä kommentti