Lautapelien kärkilistan lisäksi ylläpidän tarpeetonta, mutta hauskaa Hot 10 -muistilistaa peleistä, jotka haluaisin nähdä pelipöydällä. Tässä talven tilanne kuumottavista peleistä.
Listalle nousee aina vaihteleva valikoima pelejä kolmesta kategoriasta:
Yleensä suurin ryhmä on pelit, jotka olen hiljattain hankkinut tai lainannut hyllyyn, mutta ensimmäinen tai toinen pelikerta vielä odottaa, vaikka ohjeetkin olisi luettu. Mitä tarkemmat vaatimukset pelin pelaaminen vaatii esimerkiksi pelaajamäärän osalta, sitä todennäköisempää on, että peli ehtii marinoitua Hot-listalle asti, eikä pääse heti kokeiluun. Siksi tälläkin listalla näkyy selvä trendi tietyn kategorian pelien osalta.
Toisinaan listalle yltää vanhempi tuttavuus, joka on yllättäen huutanut nimeään kaapin perältä.
Viimeinen kategoria on tulevat pelit, jotka odottavat vielä laajempaa julkaisua, mutta ovat jo kasvattaneet mainettaan erilaisten tapahtumien ja lautapelimedioiden raporteissa. Nämä ovat kuitenkin selvä vähemmistö, koska tulevien pelien odottaminen on pääasiassa turhaa. Pelattavaa riittää jo nykyisissä.
Hot 10 – Talvi 2018
10. Capital (Warsaw: City of Ruins, 2016)
Pelaajat rakentavat Varsovan kaupunkia läpi historiallisten palatsien kohti nykypäivän bussilinjoja. Matkalle mahtuu maailmansotien tuho ja monta puistopisteytystä. Peli eksyi meille Lautapelaamaan-tapahtuman myötävaikutuksella. Onneksi eksyi, koska kyseessä on paras kaupunginrakennuspeli. Ensi-ihastus on kantanut jo kolme pelikertaa ja edelleen nauttisin Varsovan seurasta.
9. Treasure Island (2018)
Vielä laajempaa julkaisua odottava Treasure Island yhdistää kartalle piirtämistä ja yhteistä päättelyä aarrejahtiin. Odotan pelistä Tobagon partypelimäistä korvaajaa, mutta samalla häivähdys epäilyä elää, että olisiko kyseessä sittenkin vain Not Alone ja Specter Ops -pelien kaltainen paisuteltu kuurupiilo. Epäilyksen takia peli ei ole ostoslistalla, vaan odotan kirjaston setämiehen aloitetta.
8. Minun ensimmäinen pelini: Sammakko (One, Two Hoparoo!, 2013)
Sammakko-pelissä ei virallisesti ole peliä lainkaan. Tästä huolimatta se on ollut joulukuun sykähdyttävin uutuus. Kymmenkuukautinen jälkikasvuni kaivaa Haban keltaisen laatikon päivittäin muiden lainassa olevien pelilaatikoiden joukosta, avaa kannen itse ja ojentaa pelin suurta noppaa isiä kohti. Siinä menee joka kerta joku meeplepöly silmäkulmaan. Nuori innokas pelaaja on hyvässä kehitystahdissa peliseuraksi sillä Sammakkokin on arvioitu sopivaksi vasta kahdesta ikävuodesta ylöspäin. Nopanheitto ja pelin seuraaminen sujuu jo itse, joten tätä tahtia Carcassonnea rakennetaan jo 3v-synttäreillä.
7. Vanuatu (2011)
Vanuatussa saarivaltion asukkaat kahmivat vähäiset resurssit oman turistibisneksensä hyötykäyttöön ja isottelevat muille samoille toiminnoille eksyville yrittäjille. Vanuatua on kehuttu ilkeäksi peliksi, jossa pelikerhon suhteet joutuvat koetukselle. Ensimmäinen viisinpeli venyi pitkäksi, mutta haluan silti piakkoin päästä uudelleen blokkailemaan parhaita roolikortteja ja toimintoja muilta. “Laitoit sinne yhden työläisen? Et muuten pääse käyttämään sitä niin kauan, kun minulla on siellä enemmän!” Ihana peli.
6. Battle for Rokugan (2017)
Suurelta sotapeliltä näyttävä, mutta pohjimmiltaan yksinkertainen bluffauspeli, jossa alueiden hallinta ratkeaa yksinkertaisesti valitut tokenit kääntämällä. Muistuttaa moninpelattavaa blokkisotapeliä siinä määrin, että Battle for Rokuganilla olisi suuremmilla pelikerroilla mahdollisuus nousta aivan suosikkipelieni kärkijoukkoon.
5. 7 Kingdoms (2014)
Korealainen 7 Kingdoms ei koskaan lähtenyt lentoon, vaikka jopa Dice Towerin Tom Vasel kehui peliä. Harvinaisuus kuitenkin löytyi Facebookin lautapelikirppikseltä, jos vain osasi etsiä. 7 Kingdoms on erinomainen korttipeli settien keräämisestä ja toimintojen valitsemisesta. Joskus seuraavan kierroksen paras toiminto löytyy kortista, joka olisi pakko uhrata pisteytettävään settiin. Kaksinpeli on ollut kiehtova ja nyt odotan moninpeliä, jotta näen, kuinka ylös peli lopulta nousee omilla listoillani.
4. 878: Vikings – Invasions of England (2017)
Opettavaisella ja historiallisella arvokkuudella aiheitaan käsittelevä Academy Games valtasi paikan yhtenä kiinnostavimpana julkaisijana 1775: Rebellion ja Freedom: The Underground Railroad -peleillään. Viikinkien invaasio jatkaa 1775:stä tuttua aluehallintamekaniikkaa, nyt Britannian kartalla. 1775 on timanttinen peli, joten haluan ehdottomasti kokeilla, olisiko hyllyssä tilaa myös toiselle saman linjan pelille.
3. The Princes of Florence: The Muse and the Princess (2009)
The Princes of Florencen nykypainoksen paketissa valmiiksi mukana tuleva laajennus lisää peliin ylimääräisen huutokaupan roolikorteista. Kortit tuovat peliin paitsi uusia mahdollisia etuja myös rajoitteen rahan saamiseen. Laajennuksen kanssa pelaajat eivät voi enää vaihtaa pisteitään rahaksi, joten huolimaton pelaaja ajaa helposti omaan niukan talouden miinaan. Pelaisin laajennuksen kanssa vaikka heti seuraavassa peli-illassa, mutta jo laajennuksen säännöt muistuttavat, että peliseuran olisi hyvä osata peruspeli ensin. Eli pari kolme alustavaa pelikertaa vielä pakkosyöttöä tulevalle peliporukalle. Täytynee unohtaa muut pelit vahingossa kotiin joku viikko.
2. Hammer of the Scots (2002)
Keväällä törmäsin blokkisotapeleihin, joissa Stratego ja Lord of the Rings: Confrontation -pelien tavoin vastustaja näkee, mitä liikutat, mutta ei tarkkaa iskukykyä, joka on piilotettu laatan toiselle puolelle. Idea “fog of warin” eli epätietoisuuden mallintamisesta sotapelissä kuulosti erinomaiselta, lähes muut lajityypin pelit jyräävältä innovaatiolta. Pitkällisen tutkimisen jälkeen Skotlannin nummien taistelu valikoitui blokkien edustajaksi ostoslistalle. Enää vain itse peli ja peliseura puuttuvat.
1. Conflict of Heroes: Guadalcanal – The Pacific 1942 (2016)
Pelasin vuosi sitten ensimmäisen hex-and-counter-sotapelini soolona itseäni vastaan (taistelu päättyi tasapeliin) ja olin silti myyty. Se valintojen vapauden tunne oli muikea, kun pystyin ohjailemaan sotarintaman joukkoja juuri sinne, minne halusin, oli se lopulta hyvä suuntima tai ei. Sittemmin laajensin pelikokoelmaa muutamalla halvemmalla ja helpoksi arvioidulla sotapelillä. Academy Gamesin kehuttu ja palkittu, myös aloittelijoille sopivaksi mainostettu Conflict of Heroes -pelisarja oli kuitenkin se horisontissa siintävä palkinto, mutta aivan liian kallis (uutena 80 euroa) riskialttiiseen kokeiluun, jos se olisikin vielä liian raskas tai muuten huono.
Hiljattain taivaanrannan tähyily ja sitkeä sissimetsästykseni halvan Conflict of Heroesin perässä kuitenkin päättyi menestyksekkäänä. Odotukset ovat tapissa, mutta ohjekirjasta erillinen nälkävuoden pituinen lista eri maastotyyppien vaikutuksista otti luulot pois heti kantta avatessa. Jos joku osaa pelin ja haluaa opettaa, tervetuloa Guadalcanalin rannoille.
Columbian blokkipelit on kyllä klassikkokamaa – Hammer of the Scots on huikea, samaten Crusader Rex ja Rommel in the Desert. Jokaisessa on jotain tuttua keskenään, mutta silti ne tuovat juuri ne historiallisesti oikeat nyanssit mukaan, että jokainen peli tuntuu erilaiselta.
Täytyy muuten todeta, että ekaa kertaa lautapelijuttuja lukiessa tuli vähän vanha olo. Itse olen pelannut aktiivisesti 20 vuotta ja pelit kuten Princes of Florence ja Columbian blokkimatskut tuntuu ihan peruskauralta, mutta on ollut jotenkin hauska huomata miten nuorempi kaarti löytää noita vanhoja pelejä (tää on tosin vaan oletus). Isoin ongelma mulla nykypelien suhteen oikeastaan onkin, että nykyään ei enää löydy ihan niin kovia pelejä kuin aikanaan. Mut ehkä tää sama juttu vaivaa leffapuolella – kun on nähnyt miljoona leffaa niin niitä säväyttäviä ei enää joka vuosi tule vastaan.