245 ohjekirjaa vuodessa – kuppi on nurin

Luin vuoden 2018 aikana yhteensä 245 eri lautapelin ohjeet. Eli lähes ohjekirja per arkipäivä. Koska ohjeiden taso vaihteli rajusti, ja viime vuoden määrä meni vähän överiksi, tässä kootut muistiinpanot ja hajatelmat lautapelien ohjeista useammalta edellisvuodelta, jos vaikka joku tarttuisi täkyyn ja korjaisi tulevan pelin ohjeista puuttuvat kohdat.

Viime vuoden kokonaismäärästä 220 ohjetta oli itselleni kokonaan uusiin ja 25 jo aiemmilta vuosilta tuttuihin peleihin, joiden yksityiskohdat olivat niin unholassa, että jouduin lukemaan koko ohjeet uusiksi. Lukemiin en laskenut mukaan pelejä, jotka sain pelattua uudelleen vain muutaman sääntökohdan erillisellä tarkistuksella.

Luen paljon ohjekirjoja, koska haluan pelata enemmän, kokeilla uusia ja pelata sellaisia pelejä, joita muut peliporukoissani eivät ehdota pöydälle.

Tyylikkäimmät ohjekirjat ovat osa pelin kokonaisuutta, kuten valastuspeli New Bedfordin nahkatasku. En silti koe tätä visuaalisuutta erityisen tärkeänä ohjeita lukiessani. Enemmän arvostan kompakteja, hyvin taitettuja ja monipuolisesti pelaajaa auttavia ohjeita.

Sotapeleille tyypillisesti 1775: Rebellion erottelee kaikki pelin vaiheet omien otsikoiden alle. Näin yksittäinen kohta on helposti tarkistettavissa kesken pelin. Huomaa myös tärkeimpien sanojen korostus: ”must” ja ”each”.

Hyvät peliohjeet

Hyvät lautapeliohjeet esittelevät ensin pelin tavoitteen, sitten komponentit, ja lopulta pelikierroksen ja pelivuoron tapahtumat selkeästi jäsenneltyinä. Raskaampikin peli on helppo oppia, jos kierroksen ja oman vuoron sisältö on selvillä, vaikka kaikenlaiset riippuvuussuhteet oppisikin vasta pelaamalla. Tämä sama ohjenuora pätee paitsi ohjekirjaan myös tapaan, jolla lautapelin opettaa parhaiten muille pelaajille.

”If you are new to or unfamiliar with historical games, don’t panic!”
Ote The Hunters: German U-Boats at War, 1939-43 -pelin ohjeista.

Hyvä ohjekirja ymmärtää myös kaikki ohjeiden erilaiset käyttötarkoitukset: Lautapelin ohjeita käytetään ensin pelin oppimiseen, sitten opetukseen ja myöhemmin yksittäisten kohtien ja usein erityisesti alkuvalmistelujen uudelleen tarkistukseen.

Hyvän ohjekirjan erottaa jo lukiessa. Se ei jätä tilaa epäselvyyksille.

Paremman ohjekirjan huomaa peliä opettaessa, kun ohjeet on luettu väsyneenä joskus viikko sitten ja silmäilemällä pitäisi löytää sekä keskeisimmät kohdat että poikkeukset, kuten käsikorttien määrä.

Parhaimmat ohjekirjat huomaa kuitenkin vasta seuraavana vuonna, kun tutun pelin haluaisi ottaa esiin, mutta ei haluaisi koluta koko ohjekirjaa uudelleen. Löytyvätkö avainkohdat yhä helposti? Mitä tavoittelemme ja mitä teemme vuorollamme tärkeimpinä. Kaikki korostukset, pelivaiheiden selitykset ja erityisesti player aidit, pelaajien apulaput nousevat arvoonsa.

Hyvä apulappu tai taulukko on hyvän ohjekirjan luontaista jatkumoa. Joskus pelaajia auttava informaatio on tulostettu erilliselle lapulle (Chinatown) toisinaan ohjekirjan takakanteen (Mage Wars) ja aivan liian harvoin suoraan pelilaudalle (Nothing Personal), vaikka tilaa olisi yllin kyllin. Hyvä player aid tiivistää kaiken oleellisen ja poistaa tarpeen selata ohjekirjaa edestakaisin mahdollisia toimintoja muistellessa.

Harvest Dice pilkkoo ohjeet laatikoihin. Karut laatikot auttavat sisäistämään ohjeet selkeissä osissa.

Kuten urheilun erotuomarit, myös hyvät sääntökirjat jäävät helposti unholaan. Ärsyttämään jääneet sen sijaan muistaa vuosia. Tässä kuitenkin muutamia positiivisia poimintoja aakkosjärjestyksessä.

Blood Rage
CMONin julkaiseman Blood Ragen ohjekirjassa on aluksi useita aukeamia pelkkiä pelin kompponenttien esittelyitä. Osasin pelata jo melkein näiden pohjalta. Kun varsinaiset ohjeet alkavat, kaikki loksahtaa nätisti paikoilleen, kun eri osat ovat tuttuja. Sama ohjekirjaformaatti oli käytössä myös CMONin Rum & Bones -pelissä ja olin jo julistaa formaatin lautapelimaailman ykköseksi, kunnes Rum & Bonesin pelikerta tyssäsi yllättäviin epäselvyyksiin, joita sitten kaiveltiin säännöistä tai keskustelualueilta.

Concordia
Blood Ragen lisäksi Concordia on toinen suosikkini peliohjeiden puolelta. Keskiraskaan europelin ohjeet, mitä pelissä tehdään ja miten, mahtuvat pieneen irralliseen säkeistöön ohjeiden etusivulle. Pelin ydin on löydetty erinomaisella tavalla. Tämän lyhyen yhteenvedon lisäksi ohjeet kertovat erikseen vain pelissä käytettävien korttien toiminnot ja loppupisteiden laskun.

Jórvík
Lähtökohtaisesti suunnittelija Stefan Feld ei kuulu suosikkeihini, mutta Vuoden strategiapelinä vuonna 2017 palkitun Jórvíkin ohjeet saivat minutkin innostumaan pelistä. Ohjeissa pelin mekaniikat kuulostivat juuri minulle tehdyiltä ja peli vaikutti erinomaiselta. En muista ohjeiden teknisestä puolesta juurikaan, mutta muistan sen yllättävän positiivisen odotuksen, jonka ohjeet / pelin lupaamat mekaniikat saivat aikaan.

Jórvík on loistava esimerkki, miksi pysyttelen erossa Kickstarter-joukkorahoitusalustan ennakkotilauksista. Edes ohjekirja (saati ulkoasu) ei nimittäin paljasta, miten hyvin kokonaisuus toimii. Jórvíkin ohjeiden lupaamat pohjamekaniikat ovat pelatessa yhä tallella, mutta koko pelin kannalta keskeinen korttipakka paljastui pelatessa aivan kammottavaksi. Puolet pelistä pelaajat nokittavat toisiaan korteista, joita he pääsevät mahdollisesti käyttämään viimeisillä kierroksilla.

Siinä missä Jórvíkin ohjeet onnistuivat etukäteen nostamaan pelin osakkeita, vastaavasti Azul ja Dam it! -pelien ohjeet jättivät hämmentyneen olotilan ennen ensimmäistä pelikertaa. ”Tässäkö se peli oli?” Azul ei koskaan noussut ohjeitaan suuremmaksi, mutta Dam it!:n yksinkertainen toimivuus selvisi vasta käytännössä.

Runebound 3rd Edition
Ajatus ohjeiden, sääntöhakemiston ja pahimmillaan vielä skenaarioiden pilkkomisesta eri niteisiin aiheuttaa yhä etukäteen pahoinvointia uuden pelin kohdalla. Yhden ohjekirjan sijaan vastassa on kaksi tai kolme nidettä, joita vertailla ristiin. Raskassoutuinen Mice & Mystics ei aikanaan helpottanut ennakkoluuloja, joten olin ällistynyt, kuinka helposti Fantasy Flight Gamesin isot fantasiapelit Runebound ja Eldritch Horror sai rullaamaan virtaviivaistettujen ohjeiden avulla. Erilliseen sääntötermistöön voi sitten perehtyä, jos ja kun tilanne vaatii. Ja jos jotain täytyy säännöistä etsiä, FFG:n hakemisto toimii paremmin kuin normaalit säännöt.

Glass Roadin kaikki uniikit rakennukset on eritelty ohjekirjassa.

Uwe Rosenbergin maanviljelyspelit
Hyvänä jatkumona FFG:n hakemistoille, Uwen europelien ohjekirjat toimivat ohjeiden lisäksi valmiina FAQ/UKK-listana. Uwen farmauspeleissä on totutusti hurjat määrät erilaisia rakennuksia, jotka voisivat olla sääntöepäselvyyksien lähde, mutta ohjekirjoissa on otettu tämä huomioon.

Uwen peleissä jokainen erikoisrakennus on eritelty ja avattu ohjekirjan lopussa. Näitä on turha ja liki mahdoton opiskella etukäteen, mutta tarvittaessa ohjeet avaavat jokaisen pelin lisälaatan. Uwen pelien kohdalla tämä erillinen listaus on huomionarvoista sen viemän tilan takia. Rakennuksia on esimerkiksi Glass Roadissa useampi aukeama ohjeiden lopussa.

Vast: The Crystal Caverns
Olen kerran istunut pelissä, joka vasta avattiin peli-illan aluksi ja jonka ohjeet luettiin kaikille pelaajille ääneen sanasta sanaan. Se olkoon viimeinen kerta. Tästä syystä muistan nykyään kysyä ja melkeinpä vaatia, että jos ehdotat peliä pelattavaksi, onhan myös säännöt luettu. Vast: The Crystal Caverns on tähän kaavaan poikkeus.

Vastia voi helposti suositella conipeliksi, vaikka kukaan ei osaisi sääntöjä, koska kaikki pelaajat voivat lukea oman sääntölipukkeensa ja kertoa muille vain yleiskohdat, mitä juuri heidän ohjaama hahmonsa tekee. Nopein lukija ehtii käydä läpi myös yhteiset säännöt itse ohjekirjasta. Vastissa kaikki pelaajat pelaavat hyvin eri tavoin ja eri tavoittein, joten myös perinteinen opettelu/opettaminen yhden osaavan pelaajan toimesta vie niin paljon joutoaikaa, että kaikki voivat samassa ajassa perehtyä omaan nurkkaansa. Vastin tavoin myös uudempi ja tunnetumpi Root toimii samaan tapaan yksilöllisillä säännöillä eri pelaajille.

Huonot peliohjeet

Huonot ohjeet syntyvät käänteisesti hyvistä. Huono ohjekirja käyttää vain pelin omaa termistöä tai puhuu tietyistä komponenteista ennen niiden esittelyä. Joskus epäselväksi jätetään, mitä pelaajan vuorolla varsinaisesti tehdään ja miten eri toiminnot lopulta liittyvät toisiinsa.

Ärsyynnyn erityisesti, jos lukuisia toimintoja sisältävän pelin kaikki toimintovaihtoehdot esitellään ennen kuin on tiedossa, mistä pelissä saa pisteitä tai mihin peli päättyy. “Tästä toiminnosta saa hevosen. Miksi?!”

Epäselvyyksiä voi syntyä helposti myös, jos pelin teemaa halutaan korostaa jo ohjekirjassa. On ihan jees kutsua kortteja vaikka asteroideiksi ja kaatopaikaksi, mutta näiden termien yhteydessä on hyvä mainita edes kertaalleen, että toinen on nostopakka ja toinen kaikkien tuntema poistopakka. ”Nostopakka” löytyy pöydältä nopeammin kuin ”laajennuspino”.

Käytännössä aina pelin alkuvalmistelut löytyvät heti ohjeiden alusta. Tämä on ok, jos asettelua käytetään pelin osien esittelyyn, mutta yleensä asettelulla on hyvin vähän annettavaa pelin ohjeiden ymmärtämiseen. Asettelu voisi hyvin olla ohjeiden lopussa, lähellä tai jopa yhtenevä player aidin kanssa. Alkuasettelu on myös syytä tehdä helpoksi eri pelaajamäärille, eikä Orléansin tapaan vakiona neljälle pelaajalle.

Pahinta huonoissa ohjeissa on, että ne voivat hidastaa uuden harrastajan rohkeutta kokeilla uusia pelejä. Sukulaisiltani olisi kymmenen vuotta sitten jäänyt perhepelinä myyty Manila pelaamatta, jos en olisi tulkannut heille pelin poikkeavaa kierrosrakennetta ja epäselvyyksiä jättäviä sääntöjä.

Klassisia virheitä, joita nykyään näkee vähemmän, ovat sääntötekstin kadottaminen ohjekirjan taustaan (Mykerinos) ja äärimmäisen yksinkertaisten sääntöjen venytys aivan liian pitkiksi (Tsuro).

Mitä enemmän pelejä pelaa ja uusia pelejä opettelee, sitä helpommaksi ohjeiden ymmärtäminen ja hahmottaminen käy. Kehnotkin ohjeet tai käännökset selvittää loogisella päättelyllä viimeistään ensimmäisen pelikerran yhteydessä. Silti vastaan tulee yhä eri tavoin epäonnistuneita ohjeita, joista oudoimmat alla.

Augustus-pelissä kerrotaan, miten Maximus-kortti toimii. (Maximus ei kuulu pelipakettiin.)

7 Wonders (Duel)
7 Wondersin säännöt on uunoiltu paitsi sisällön myös taiton kannalta. Peli on aina yhtä ihana opettaa uusille pelaajille ja tokaista heille, että ”niin, sitten lopuksi on nämä teknologiakortit, jotka pisteytetään summittaiselta kuulostavalla nousevalla kaavalla ja vielä erillisillä settipisteillä, jotka mainitaan ainoastaan ohjekirjassa, eikä yhdessäkään kortissa pelin aikana.”

Kauheinta on, että Antoine Bauzan ohjekirja ei parantunut yhtään myöhemmin ilmestyneessä 7 Wonders Duelissa. Joka kerta etsin näissä peleissä, mikä on aloituskolikoiden määrä ja paljonko rahaa kuluu naapurilta lainatessa tai paljonko sitä tienaa kortin hylkäyksestä. Muutama korostus tai player aid ja ohjekirjan voisi unohtaa laatikkoon.

Augustus
Augustus on lautapelaajille tehty Bingo. Ja sen ohjekirja on tähän nähden aivan hävyttömän vaikeaselkoinen. Augustuksella on hihassaan myös legendaarinen epäonnistujan ässä: ohjekirjassa mainitaan Maximus-kortti, joka ei kuulu pakettiin lainkaan. Maximus on promo, jota jaettiin erikseen pelitapahtumissa, sitä ei vain kerrota ohjeissa.

The Castles of Burgundy: The Card Game
Burgundyn korttiversiossa pelaajalla on käytössään tusinan verran erillisiä korttipakkoja, jotka pitäisi alussa lajitella tiukasti eri kohtiin pöytää. Ohjekirja ei kuitenkaan selvästi kerro, mikä korttiläjä on mikäkin. Kaikki täytyy tulkita peukalon kokoisesta tuhnusta, jota pelin ohjekirja kutsuu alkuasettelun kuvaksi. Pelin ohjekirjaa ei selvästi ole testattu ulkopuolisella taholla, vaan on tiukasti haluttu pysytellä mahdollisimman pienessä formaatissa. Yleensä kannatan tiivistämistä, mutta Burgundyn korttipeli epäonnistuu tavoitteessa täydellisesti.

Castles of Mad King Ludwig
Ludwig edustaa listalla kaikkia niitä pelejä, joiden ohjekirjat on tehty ylisuuriksi vain, jotta ne olisivat täysin syyttä suuren pelilaatikon kokoiset. Vihastun myös aina, kun näen Ludwigin ohjeiden tavoin yhdeksi pitkäksi haitariksi taiteltavat peliohjeet, olivat ne suurten tai pienten pelien lirpakkeita.

Sääntövihko > taiteltava sääntöorigami.

Century: Eastern Wonders
Pelissä on mukana kahdet ohjeet. Kovin selvästi niitä ei ole eroteltu, vaan aikaa täytyy kuluttaa, kunnes selviää, että toiseen pelimuotoon vaaditaan mukaan kokonaan toinen peli (Century: Spice Road). Eastern Wondersin valmisteluja tehdessä eteen tulee myös dilemma: pelissä on neljä tyhjää merilaattaa, joista peruspelin ohjeet eivät mainitse mitään, koska edes perinteistä osaluetteloa ei ole mukana. Kyseiset palat tarvitaan siihen toiseen pelimuotoon, mutta tämä selviää vain niitä toisia ohjeita lukemalla.

Järjetöntä on myös, että ainut tapa erottaa pelaajien oman kaksipuoleisen varastoalustan oikea puoli on tihrustaa pientä kuvaa ohjeiden asettelusta. ”Käytä esimerkkikuvan puolta”-ohjeistus olisi ollut selkeämpi, jos olisi vain suoraan kerrottu, kumpi reunaväri on oikea. Alustan puolet ovat kyllä erilaiset, mutta niiden merkittävät eroavaisuudet on molempien ohjeiden esimerkkikuvissa peitetty teksteillä ja muilla pelinappuloilla.

Dead of Winter
Unohdan aina kuinka monta osumaa kylmän zombitalven selviytyjät kestävät. Tätä yksittäistä tietoa onkin etsitty ohjeista muuten valmiin pelikerran ensimmäiset 10 minuuttia.

Eminent Domain: Microcosm
Avaruusteemaisessa mikropelissä on vain muutama erilainen kortti ja noin kolmen kappaleen säännöt. Kaiken pitäisi toimia yhtä sutjakasti kuin parhaissa pikkupeleissä on tapana. Vaan ei toimi. Pelin suunnittelija Seth Jaffee kuittailee BoardGameGeekissä sääntöjen kanssa tuskaileville pelaajille, että ”kaikki lukee ohjeissa, muistakaa lukea myös pelin kortit”.

Microcosm on oiva esimerkki, miten peliä liian lähellä oleva ihminen ei enää erota, miten minimalistiset ohjeet unohtavat avata pelin termistön aivan totaalisesti. Joku on ”spoils” ja toinen ”colony”, mutta mikä ja miksi, selviää vain pelaamalla ja BGG:tä seulomalla.

Globetrotters: Maailmanmatkaajat
1980-luvun retrospektaakkelissa reissataan pitkin maailmankarttaa. Pelissä on mukana viidet eri ohjeet. Ensimmäiset ohjeet pelataan askel askeleelta ohjeiden mukaan. Jokainen pelaaja siirtää nappuloita ohjeen osoittamaan sijaintiin ja näin oppii pelin siirtoja toistaessaan, miten peli toimii. Ohjeet lupaavat, että tämä on hauskaa ja vie vain pari tuntia! Sitten olet valmis lukemaan edistyneemmät toiset ohjeet.

Pixel Tactics
Jos Castles of Mad King Ludwig edusti haitarisääntöjä, Pixel Tactics edustaa ohjeita, jotka aukeavat kokonaiseksi julisteeksi. Siinä missä kilpaseilaus Jamaican ohjeet ovat yksi laaja saaristojuliste, kuin entisajan ylisuuri sanomalehti, Pixel Tactics tekee lisäksi emämunauksen laittamalla pelissä käytettävän ruudukon eli pelilaudan julisteen toiselle puolelle. Pelasimme siis kirjaimellisesti pelin ohjeiden päällä ja jouduimme tulkitsemaan säännöt toiselta puolelta aiemmin otetuista piskuisista kännykkäkuvista.

Uwe Rosenbergin maanviljelyspelit
Uwe Rosenbergin pelien muuten kelvolliset säännöt keskeyttää jatkuvasti Uwen puhuva pää. Jos jatkuvia lisätäsmennyksiä tarvitaan, joko peliä tai ohjekirjaa tulisi yksinkertaistaa. Halloween-ilmestys pois ohjekirjoista ja heti.

Uwe ja Uwen syyttävä sormi.

Tutoriaalit

Viimeisin villitys pelien ohjeissa on korvata sääntöjen perinteinen etukäteen opiskelu suoraan peliin heittävällä tutoriaalilla.

Erityisesti kotimainen, vasta todellista tuloaan tekevä digitaalinen Dized-sovellus uhoaa valloittavansa markkinat uudella mahdollisuudella oppia peli kuin peli suoraan sovelluksen avulla. Lautapelivalmistajien itsensä Dized-sovellukseen tekemät tutoriaalit mahdollistaisivat pelin sääntöjen opettelun vaiheittain pelin aikana.

Dized on kerännyt rekkalasteittain joukkorahoitusta eri kanavissa, mutta itse olen skeptinen, kunnes näen kuinka hyviä ja paljon tutoriaaleja sovelluspohjaan lopulta tehdään ja miten tutoriaalit lopulta opettavat pelit. Kyseenalaista esimerkiksi on, miten digitaalinen sovellus pystyy suoriutumaan peleistä, joissa tehdään päätöksiä jo pelin valmistelujen aikana. Käytännössä ensimmäinen pelikerta menisi koko porukalta leppoisaan kokeiluun, kun kukaan ei tiedä päätösten seurauksista. Mielenkiintoista on myös, kuinka hyvin pelaajat löytävät Dizedin kautta opetellun lautapelin (tai minkä tahansa jo nykyään pelin säännöt videolta opettavan lähteen pohjalta) sääntötarkennukset jälkikäteen ohjekirjasta, jos koko ohjekirjaa ei ole aiemmin avattu.

Dizedin menestyksen puolesta puhuu, että tutoriaalit ja pelaajan mahdollisimman nopea heittäminen toimintaan ovat kovaa vauhtia kolhimassa jo videopelipuolta. Itse haluan uudessa videopelissä päästä mahdollisimman nopeasti päävalikkoon, tutustua eri pelimuotoihin, asetuksiin ja kontrolleihin. Nykypeleissä voi viedä puolikin tuntia ennen kuin olen läpäissyt pakollisen temppuradan ja saanut uratarinan vauhtiin jo ennen kuin päävalikko avautuu ensimmäistä kertaa. Sama tunne, jos pelaisi Mansions of Madness 2nd Editionia ensin puoli tuntia ja tallentaisi. Ja vasta tallennusta uudelleen ladatessa peli päästää päävalikkoon, jossa huomaat, että skenaarioitahan on valittavissa useampi ja vaikeustasojakin monia.

Tarinan ohjaksissa

Erilaisia peliä nopeuttamaan tai opettamaan pyrkiviä tutoriaaleja on nähty lautapelien puolella myös jo ennen tulevaa digiloikkaa. Harva yrittäjistä on kuitenkaan onnistunut täydellisesti.

Ajan ja paikan rajoja rikkova Duel of Ages II opettaa paljon nippelitietoa sisältävän pelin askel kerrallaan. Ensimmäisessä opettelupelissä opitaan ensin kartalla liikkuminen ja lähitaistelu, sitten erilliset aseet ja lopulta hahmoille annetaan oikeita tehtäviä. Tällä tavoin eri mekaniikat ehkä kasvavat kokemuksen myötä luontevaksi osaksi kokonaisuutta, mutta kyseenalaista on, moniko pääsee sinne kokonaisuuteen asti, jos ensin testailee kolme opetuspeliä alta pois.

Viime vuonna eritoten nuorempia Potter-faneja ihastuttanut Harry Potter: Hogwarts Battle sisälsi paljon hyviä ideoita, joita toivon näkeväni jalostettuina tulevaisuudessa. Hogwartsissa yksinkertainen pakanrakennuspeli on riisuttu minimiin ensimmäisessä skenaariossa. Jos skenaarion voittaa, etenee Potter-saagan seuraavaan tarinaan ja saa avata yllätyslaatikon, joka lisää peliin jotain uutta. Tällä tavoin peli on mahdollista opettaa vaihe kerrallaan nuoremmille pelaajille.

Harmillisesti Hogwartsissa nuo avattavat lisäykset ovat pääasiassa turhia, muuttavat toistuvaa runkoa liian vähän ja ainoastaan pidentävät yksioikoista peliä. Mutta, idea pelikerran jälkeen avattavasta yllätyslaatikosta on hieno. Toivon Legacy-pelien kääntyvän tähän suuntaan, jossa kampanjapelin voisi helposti resetoida ja jopa sisällyttää vaihtoehtoisia tarinapolkuja (”avaa laatikko 3a/b riippuen menestyksestä tai valinnoista”).

Pehmolelujen seikkailuista kertova, Mice & Mysticsin henkinen jatko, Stuffed Fables muistuttaa pelaamistani peleistä kaikkein eniten Dized-sovelluksen tavoitetta. Pelaamaan pääsee nopeasti ja kuhunkin seikkailun kohtaukseen liittyvät säännöt kerrotaan aina vasta kunkin kohtauksen aluksi. Eikä homma toimi sitten alkuunkaan.

Jos unohdetaan yllättäen tulleiden sääntöjen epäselvyydet, joita kesken seikkailun ei välttämättä ole aikaa lähteä tutkimaan pienempien pelaajien kanssa, Stuffed Fablesin tapa sysätä lisäsääntöjä ja rajoitteita pelikentälle jokaisen uuden kohtauksen yhteydessä turruttaa pelissä etenemisen aivan liian usein. Varsinaiset toimintaosuudet ovat lyhyitä, joten sääntöjä tavataan jatkuvasti. Stuffed Fablesin kohdalla kyse ei edes ole erillisestä ja joskus päättyvästä tutoriaalista, vaan pelin tavasta kertoa tarinaansa.

Sama töksähtely vaivasi parisuhdepeli Fog of Loven tutoriaalia. Pelin tutoriaali opettaa pelaamaan kokonaan ilman ohjekirjaa, mutta päädyin menettämään pisteitä vain omasta parisuhteestani, kun ensin houkuttelin peliseuran mukaan, mutta pelaaminen olikin lopulta uusien sääntökorttien lukemista joka kierroksen välissä. Jouhevampaa olisi ollut vain lukea tutoriaalin ohjeet säännöistä ennen peliä.

Yhteistyöpeli sodan raunioissa elämisestä, This War of Mine: The Board Game opettaa aina yhtä päivää kuvaavan pelikierroksen kulun nokkelaksi luullulla päivyrillä. Pelaaja kääntää päiväkirjasta aina kierroksen kuhunkin vaiheeseen sopivan sivun ja seuraa aamunkoin tai illan vaiheita. Pelaamaan pääsee heti ja päivän vaiheet soljuvat selkein ohjeistuksin.

Puolivälissä ensimmäistä peliä homma rupesi kuitenkin tympimään. Käytännössä vaiheet olivat yksinkertaisia korttitoimia ja pakkojen ylläpitoa. En vain millään muistanut, mitä piti tehdä milloinkin, koska en ollut oppinut niitä ohjeista etukäteen, eikä niitä myöskään mainittu esimerkiksi tyhjää tilaa täynnä olevalla pelilaudalla. Olin seurannut kunkin jatkuvasti vaihtuvan sivun vaiheita ilman varsinaista pänttäystaukoa.

Teoriassa This War of Minen tutoriaali siis toimii. Pääsin pelaamaan helposti ja nopeasti. Tutoriaali kuitenkin epäonnistui opettamaan itse pelin. Jos pelaisin uudelleen, haluaisin opetella pelin ohjeista ja tulostaa laudalle tiivistetyn player aidin koko päivän vaiheista, jotta eri sivuille pilkotun päivyrin jatkuva selaaminen loppuisi joskus.

2 kommenttia artikkeliin ”245 ohjekirjaa vuodessa – kuppi on nurin

  1. Olipa hyvin kirjoitettu! Nämä jutut on itseänikin monesti pohdituttaneet. Typerät käännösvirheet ovat sitten oma juttunsa, esimerkiksi suomennokset Agricola Family Gamessa ja Jaipurissa on tyritty setupin kohdalta. Niitä seuraamalla pelaa peliä taatusti pieleen.

    1. Tekstistä todellakin jäivät puuttumaan Agricola: Family Editionin kaltaiset pelit, jotka aktiivisesti hankaloittavat pelaamista sääntövirheiden takia, sekä Bandun edustama luokka, jossa ohjeissa tarjotaan kahdeksan eri variaatiota, joista pelaajan on itse löydettävä se toimivin versio.

Jätä kommentti