Top 100 2021

Top 100 – 2021

Sata parasta lautapeliä järjestyksessä. Eli pelit joita arvostan ja haluaisin pelata uudelleen juuri nyt.

Vuoden 2021 listalla on mukana useampi uusi tuttavuus sekä viime vuonna julkaistuista uutuuksista että yli kymmenen vuoden takaisista harvinaisuuksista. Uudet nimikkeet vahvistavat entisestään itsestäni jo aiemmin tunnistamaani pelaajaprofiilia, sillä liki kaikki listan uutuudet ovat pelejä, joissa pelaajien välinen vuorovaikutus on keskeisessä osassa.

Top 100 -listan jatkuva varmistelu ja useamman pelikerran haku kaikille listalle tyrkyllä oleville peleille jatkuu aktiivisena, joten pelillisiä tavoitteita riittää myös tulevalle vuodelle. Pitkä tauko edellisestä pelikerrasta voi tilanteesta riippuen joko nostaa pelihalukkuutta tai laskea sijoitusta uuden tulemisen muuttuessa jatkuvasti epätodennäköisemmäksi.

Lista on tehty Pub Meeplen vertailukoneella, kun BoardGameGeekin lautapelireittauksia oli mittarissa 1 827.

Pelivuoteni 2020 voi jakaa kolmeen lohkoon, joilla kaikilla oli merkittävä vaikutus Top 100 -listani uudelle olemukselle.

Helmenkalastajan vuosi

Kevään eristyksessä pelikerhon ja kirjaston uusien pelien reittausvirta loppui, joten oli yllättävä mahdollisuus syventyä oman hyllyn pelaamattomiin peleihin. Erityisesti normaalia enemmän perehtymistä vaativiin laatikoihin, kun oli tiedossa, että vaikka ensimmäinen vapaailta menisikin pelkästään ohjeita lukiessa, kotona jumittava peliseura olisi yhtä lailla pelivalmiudessa ja työmatkojen puutteessa jopa normaalia virkeämpi myöhäisillan peliehdotuksille myös huomenna. Löysimme helmiä.

Yksinäisen vuosi

Varauduin yhteiskunnalliseen tilanteeseen panostamalla entistä enemmän myös soolopeleihin.

Turrutin Mice and Mystics -seikkailua eteenpäin vuosien tauon jälkeen, pelasin määrätietoisesti Sword & Sorcery: Immortal Souls -seikkailun läpi ja korkkasin myös Gloomhaven: Jaws of the Lions -mätkintäkampanjan.

Gloomhaven: Jaws of the Lion
Uusi Gloomhaven pelataan kampanjakirjan sivuilla.

Yksi vuoden merkittävimpiä hetkiä oli, kun tarinallisten pelien huumassani löysin sotapeleihin erikoistuneen kotimaisen Wanha Liitto -verkkokaupan ja Napoleonin armeijan yksittäisen sotilaan elämää simuloivan peliharvinaisuuden. Legion of Honorin sääntöhirvitys on yhä korkkaamatta, mutta tämä oli pelinavaus muiden sotapelien selailulle ja erityisesti soolopelaajalle kelpaavien sotapelien padon murtumiselle.

Ostajan vuosi

Vapaa-aika, jota meillä vielä keväällä löytyi, hupeni kuitenkin syksyllä olemattomiin. Tästä seurasi havainto, että mitä vähemmän itse pelaamiselle jäi aikaa tai seuraa, sitä herkemmässä oli uusien pelien selailu ja ostoskorin täyttö. Uusi konmarituskierros häämöttää. Siihen liittyen:

Tämän julkaisun lopussa odottaa palkintokilpailu.

Putoajien vuosi

Muutama sana edellisvuoden listalta pudonneista.

Eniten pudonneita tuli peleistä, joita pääsin pelaamaan uudestaan pidemmän tauon jälkeen. Peleistä jäi joko tarpeeksi kylläinen tai häsmäinen olo viimeisimmällä pelikerralla. Näihin kuuluivat muun muassa parikin kertaa pelattu Glen More ja Nothing Personal.

Hehkuttamani The Crew -tikkipelin myynti kotiporukalle meni vikasuuntaan jo alkujaossa, kun jaetut käsikortit ja vuorojärjestys eivät menneet yksiin yhteistyöpelin tavoitteiden kanssa. Tämä toistui kolme kertaa ja pakkasimme pelin pois.

Mice and Mystics ja Warhammer Quest: The Adventure Card Game saivat lisää peliaikaa, mikä paljasti, että pelit eivät lopulta olleet soolosankarille tasapainotettuja.

TOP 100 – VUOSIMALLIA 2021

100. PitchCar (1995)

Viime vuoden sijoitus: 100.
Ympärillä oli turbulenssia, mutta neppailupeli onnistui silti ujuttamaan itsensä mukaan tänäkin vuonna. Helppo pelata, vaikea pärjätä.

99. Gold West (2015)

Gold West

Viime vuoden sijoitus: 70.
Kompakti tunnin euro-optimointi on yhä mukana, mutta uudet tulokkaat uhkaavat asemaa.

98. Among Nobles (2015)

Among Nobles

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Kuninkaallisten sukupuiden teema ja symbolirivien optimointi ovat meillä suosittu yhdistelmä. Suurin haaste on löytää tuntemattomalle pelille sen vaatima kolmas pelaaja.

97. Pandemia (Pandemic, 2008)

Viime vuoden sijoitus: 96.
Yhteistyöpelien peruskivi.

96. Quartermaster General: 1914 (2016)

Viime vuoden sijoitus: 99.
Toisen maailmansodan versio jonottaa hyllyssä, mutta tosielämän pandemia ja paikallisten europelaajien kaikkoama teema pitävät yhä tämän jo pelatun version listalla.

95. Eight-Minute Empire: Legends (2013)

Viime vuoden sijoitus: 86.
Kompakti ja useita erilaisia moduuleja sisältävä aluevaltaus on erityisen suositeltava vasta kasvavien kokoelmien peliksi. Pienessä paketissa riittää variaatioita useisiin kertoihin.

94. Vanuatu (2011)

Vanuatu

Viime vuoden sijoitus: 91.
Kestitse turisteja ovelammin kuin muut paikalliset yrittäjät. Venytä ja vatuloi valitsemiesi toimintojen suorittamista ja muilla palaa käpy, kun menettävät omansa. Nautin.

93. Hansa Teutonica (2009)

Viime vuoden sijoitus: 84.
Optimoi pisteesi asettumalla muiden pelaajien reiteille. Mahtavaa avointa interaktiota pelaajien välillä.

92. Yokohama (2016)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Yokohaman testipelin piti olla vain kehutun europelin reittaus. Takakannen mainoskuva massiivisesta nippelihirvityksestä antoi vääristyneen mielikuvan oikeasti sutjakasta pisteoptimoinnista. Peliä ei kuitenkaan löydy lähipiiristä, joten voi olla, että listavierailu jää lyhytaikaiseksi.

91. Blood Rage (2015)

Viime vuoden sijoitus: 65.
Draftaa viikinkiheimostasi voimakkaampi kuin naapurisi ennen kuin Ragnarök tulee.

90. Samurai Spirit (2014)

Viime vuoden sijoitus: 90.
Erikoisvoimaiset samurait taistelevat kylää kiusaavia roistoja vastaan nostamalla vuorollaan kortteja kuin Blackjackissa.

89. Carpe Diem (2018)

Carpe Diem

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Stefan Feldin laattojenasettelupeliä vaivasivat lattea ulkoasu, väriongelmat ja muut tuotannolliset seikat. Uunituore valkoinen painos korjaa näistä vain osan. Siellä alla hyrräävät mekanismit ovat kuitenkin kiehtovia, kun pelaajat laatoittavat omaa maatilkkuaan rondelin kautta ja lopuksi valitsevat kullekin kierrokselle sopivat pistetavoitteensa itse. Talolaattojen asettelu muistuttaa hyvällä tavalla Bärenparkia, johon on lisätty muu peli ympärille.

88. BraveRats (2011)

Viime vuoden sijoitus: 72.
Parin minuutin mikropelissä identtiset rottakortit päihittävät toisiaan rato a rato. Viihdearvo tapissa per käytetty minuutti.

87. Neuroshima: Convoy (2012)

Viime vuoden sijoitus: 53.
Vahvasti asymmetrinen kaksinpeli ei löydä kotona innokasta peliseuraa, joten uutta nostetta on haettava vastikään julkaistusta mobiilisovelluksesta.

86. Limes (2014)

Viime vuoden sijoitus: 87.
Yksinpelipasianssi, jonka lopuksi kukin pelaaja laskee omien alueidensa pisteet. Vähän kuin Kingdomino.

85. Kingdomino (2016)

Kingdomino

Viime vuoden sijoitus: 80.
Viime listan jälkeen testatun Age of Giants -laajennuksen mukana tulevat tavoitteet olisivat asiallisia lisiä, mutta jättiläiset itse ja näiden lisäkomponentit eivät houkutelleet laajennuskaupoille. Kova perhepeli silti.

84. Legendary: A Marvel Deck Building Game (2012)

Viime vuoden sijoitus: 76.
Marvelin pakanrakennuspelin teoreettinen etsikkoaika on niin kauan kuin nykyistä pandemiaa kestää. Toistaiseksi Marvel Champions on kuitenkin riittänyt viime aikojen Marvel-fiilistelyyn.

83. Elements (Khmer, 2010)

Viime vuoden sijoitus: 74.
Pokerimaisia todennäköisyyksiä, bluffausta ja pitkän linjan pottikeräystä kahdelle.

82. Legacy: The Testament of Duke de Crecy (2013)

Viime vuoden sijoitus: 78.
En vieläkään ole varma, onko De Crecyn Legacy oikeasti parempi kuin vaikkapa saman teeman Among Nobles, mutta aihe ja toimintomekaniikat kiinnostavat yhä.

81. Babylonia (2019)

Babylonia

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Hetken mielijohteesta testiin hankittu Reiner Knizian uutuus kierrättää suunnittelijan vanhoja ideoita Samuraista ja Blue Lagoonista. Blue Lagoonista tuttu heksojen ketjutus Samurain kaupunkien ympärille toimii kuin unelma. Toistaiseksi olemme pelanneet Babyloniaa vain kahdella, mutta näen jo, miten peli voisi muuttua yhä sähköisemmäksi lisäpelaajan säätäessä pelikenttää uusiksi.

80. Francis Drake (2013)

Viime vuoden sijoitus: 77.
Francis Kaakki on möhkö, jota harvemmin pelataan. En kuitenkaan syytä siitä peliä.

79. Wingspan (2019)

Wingspan
Kotimaisesta promokappaleesta kiitos Lautapelit.fille.

Viime vuoden sijoitus: 85.
Erilaisten lintujen ketjutus löysi nimensä lähes kaikista lautapelaavan maailman palkintokategorioista. Lautapelit.fin suomennoksessa mukana tuleva pikastarttipaketti pelin aloittamiseen takaa myös sen, että peliä voi suositella likimain kelle tahansa, vaikka pelikokemusta ei olisi aiemmin yhtään. Starttipaketti opastaa pelin ensimmäiset avoimet vuorot siirto siirrolta, päästäen pelaajan lentoon vasta, kun tälle on annettu joku suunta johon keskittyä jatkossa.

78. Smartphone Inc. (2018)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
“Tää on taas joku kickstartteri. Noh, reitataan pois.” Smartphone Inc. yhdistää hienolla tavalla oman tilkkutäkkinäpertelyn ja vuorovaikutteisten kaupallisten markkinoiden realiteetit, kun joku voi tarkoituksella polkea hintoja ja hillitä kysyntää halpistuotteella.

77. Fauna (2008)

Fauna

Viime vuoden sijoitus: 41.
Tietopeliklassikossa arvuutellaan eläinten asuinsijoja ja kokoa, ilman, että mitään tarvitsee välttämättä tietää.

76. Trieste (2013)

Viime vuoden sijoitus: 49.
Rosvo yrittää ryöstää pankkiirin mammonat, mutta kaupungin vartija seisoo välissä. Kolmen pelaajan asymmetrisessa korttipelissä riittäisi tutkittavaa ja opittavaa, jos peliporukka olisi vakio.

75. France 1944: The Allied Crusade in Europe – Designer Signature Edition (2020)

France 1944

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Mark Hermanin sotapelivanhus uusittiin viime vuonna erityisesti yksin pelaavat mielessä. Pelissä on muikea tarinallinen kehitys, koska Normandian maihinnousun sumppua seuraa koko Ranskan laajuinen aukea kartta ja vapaavalintainen väylä kohti Berliiniä.

74. Libertalia (2012)

Viime vuoden sijoitus: 83.
Erilaiset merirosvoroolit höynäyttävät toisiaan aarteenjaossa. Joukossa muun muassa Russell Crowen kaksoisolento.

73. The Castles of Burgundy (2011)

Viime vuoden sijoitus: 82.
Burgundyn linnojen tulevaisuus lienee valoisinta mobiilisovelluksen kautta.

72. Helionox: The Last Sunset (2015)

Viime vuoden sijoitus: 59.
Avaruussankarit sukkuloivat pelastamassa planeettoja luonnonmullistuksilta ja siinä sivussa tekevät radikaaleja päätöksiä, mihin neljästä korttityypistä painottavat oman korttipakkansa kussakin pelissä. Kaikkia ei ehdi kokeilla; ja halutessaan pakanrakennuksen voi jättää minimiin ja keskittyä muihin toimintoihin.

71. The Quest for El Dorado (2017)

Viime vuoden sijoitus: 68.
Pakanrakennuksen keinoin toteutettu juoksukilpailu tarjoaa onnistumisen hetkiä koko matkalta.

70. GOSU (2010)

Viime vuoden sijoitus: 51.
Goblineiden ketjutustalkoot luisuvat listalla tuoreen pelikerran puutteessa.

69. The City (2011)

The City

Viime vuoden sijoitus: 40.
Turboahdettu koneistonrakennus toimii yhä.

68. Gloomhaven: Jaws of the Lion (2020)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Gloomhaven on kuin fantasiaelokuvan ylipitkäksi venytetty slow-mo-taistelukohtaus, vähän joka reunalta kankea paketti, joka silti koukuttaa hämmästyttävällä tavalla.

67. Eldritch Horror (2013)

Viime vuoden sijoitus: 73.
Kauhuseikkailun ei ollut tarkoitus päätyä omaan hyllyyn muiden vastaavien aikasyöppöjen rinnalle, mutta sitten tuli karanteeni. Hiljattain viereen ilmestyi myös pelin merkittävimmän puutteen korjaava laajennus. Mahdollisuus merkittävään nousuun seuraavassa vertailussa.

66. Keyflower (2012)

Viime vuoden sijoitus: 62.
Europelin ja työläishuutokaupan sekoitus odottaa uutta pelikertaa.

65. Inhabit the Earth (2015)

Viime vuoden sijoitus: 63.
Eläinten evoluutiopeli jatkaa tasavahvana. Richard Breesen molemmat listan pelit ovat jälleen peräkkäin ja jotakuinkin viime vuoden sijoilla, mikä osoittaa, että kärkeen nousseiden uusien pelien tieltä on moni myös pudonnut railakkaasti.

64. 7 Kingdoms (2014)

7 Kingdoms

Viime vuoden sijoitus: 67.
Aasialaisihme pakottaa tasapainoilemaan houkuttelevien palkintojen ja kädenhallinnan välillä.

63. First Class: All Aboard the Orient Express! (2016)

Viime vuoden sijoitus: 79.
Modulaarisessa junapelissä ketjutetaan pisteitä lisäämällä vetureille vaunuja, matkustajia, tarjoiluja ja muuta tarpeellista.

62. Shanghaien (2008)

Viime vuoden sijoitus: 71.
Kevyt taktinen noppapeli pitää otteessaan joka vuorolla.

61. Condottiere (1995)

Viime vuoden sijoitus: 52.
Jostain syystä muut eivät ole innostuneet kokeilemaan omien sotajoukkojen säästeliästä sijoittamista taistelukentälle, joten en ole Condottieren osalta edellisvuotta viisaampi.

60. Automania (2015)

Viime vuoden sijoitus: 93.
Autotehtaan työläistenasettelu on noussut listalla hurjasti ilman uusia ansioita. Kenties arvostus nousee takaraivossa, mitä enemmän pelaan melkein yhtä hyviä saman kokoluokan pelejä.

59. Legacy of Dragonholt (2017)

Legacy of Dragonholt

Viime vuoden sijoitus: 75.
Sijoitus on yllätys, koska en ole lukenut riviäkään lisää Dragonholtin seikkailukirjoista. Jatkoa on kuitenkin luvassa, kun pandemian innoittamana hankin paketin myös omaan hyllyyn. Kirjaston teoreettinen saatavuus ei palvele, kun lukuinto iskee yllättäen.

58. Québec (2011)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Parin vuoden takaa Lautapelaamaan-ketjuvaihdosta hyllyyn tullut europeli on kirkuvine väreineen erikoinen ilmestys. Samalla edustaa yllättävän harvinaiseksi käynyttä lautapelilaatua, jossa ihan oikeasti lautapeliä pelataan yhteisellä pelilaudalla, eikä esimerkiksi korteilla tai omilla alustoilla. Québecin suurin valtti on sen pelaajien välinen jatkuva interaktio. Jokainen toimintosi pelissä avaa muille pelaajille mahdollisuuksia hyödyntää juuri tekemääsi siirtoa. Itse taas hyödyt siitä, mitä muut tekevät. Tätä täytyy pelata vielä paljon lisää.

57. Memoir ’44 (2004)

Viime vuoden sijoitus: 66.
Helppoa kaksinpelisotaa toisessa maailmansodassa. Suurin murheenkryyni pitkä alkuasettelu.

56. Blokus Trigon (2006)

Blokus Trigon

Viime vuoden sijoitus: 64.
Abstraktia aluevalloitusta ja muiden blokkailua. Tetrispelien kunkku.

55. Twilight Struggle (2005)

Viime vuoden sijoitus: 47.
Kylillä puhutaan, että Twilight Strugglen mobiilisovellus on kova. Toisaalta sen keinoälyvastustajaa on moitittu. Niin tai näin, mobiiliversio saattaa pelastaa kylmän sodan hiipuvan aseman listalla.

54. Palazzo (2005)

Palazzo

Viime vuoden sijoitus: 48.
Karu ulkoasu ja suhteellisen hasardi moninpeli karkottanevat useimmat Palazzon huutokaupoilta. Kaksinpeli on kuitenkin herkullinen.

53. Glass Road (2013)

Viime vuoden sijoitus: 57.
Uwen vanhemmille peleille on ollut vaikea löytää peliseuraa, joten Glass Road heiluu samoilla sijoilla.

52. Objective: Kiev (2010)

Objective Kiev

Viime vuoden sijoitus: 50.
Objective: Kievin piti olla listalla vain (heksa)sotapelien ensiairut, muiden, suurempien nimien viedessä paikan myöhemmin. Mitä vielä! Jyräytin tankit Ukrainan yli viime vuonna useampaan kertaan nähdäkseni olinko aiemmin vain tuoreen sotapelaajan alkuhuumassa vai oliko pelissä yhä sitä jotain. Oli. Kiev on nopea, kepeä ja silti oikeita ja ratkaisevia päätöksiä sisältävä hauska sotapeli. Mikä parasta, peli päätyi kokoelmaani aikoinaan täysin vahingossa toisen pelin kylkiäisenä.

51. Dead of Winter: A Crossroads Game (2014)

Viime vuoden sijoitus: 18.
Ulkona on kylmä ja siellä laahustaa virusta erittäviä ihmisraunioita. Eristäydy sisään ja poistu kotoa vain pakon edessä. Dead of Winterissä on kaikki tarinallisen lautapelimenestyksen elementit. Pitäisi varmaan unohtaa suurempien peli-iltojen haaveilut ja pelata suosiolla alhaisten pelaajamäärien yhteistyömoodia.

50. High Society (1995)

High Society

Viime vuoden sijoitus: 17.
Pidän huutokauppaa yhä arvossa, mutta on myönnettävä, että High Society on hauras, eikä jokainen pelikerta onnistu yhtä hyvin.

49. Nusfjord (2017)

Viime vuoden sijoitus: 56.
Uwen ykkönen toimii monella tasolla. On pelaajien välistä interaktiota, blokkailua vuorojärjestyksellä ja erilaisia lähestymistapoja pisteiden keruuseen. Yöpyminen Nusfjordin entisaikojen kalastajatuvassa toi myös peliin lisää tunnelmaa.

48. Marvel Dice Masters (2014)

Viime vuoden sijoitus: 44.
Hektinen ja taktinen noppapeli olisi herkullinen aikasyöppö, kun lukuisista eri sarjakuvahahmoista valitaan vain muutama mukaan per pelikerta ja potentiaalisia yhdistelmiä olisi satoja. Ei puutu kuin ne pelikerrat.

47. Dixit (2008)

Dixit

Viime vuoden sijoitus: 58.
Dixitin kokonaisvaltainen helppous pitää yhä pilkkanaan samaan kuva-arvoitustarpeeseen julkaistuja verrokkipelejä.

46. Among the Stars (2012)

Among the Stars

Viime vuoden sijoitus: 19.
Avaruusaseman rakentelupeli ei ole päässyt uuteen testiin, mutta sen uudempi maanviljelyteemainen versio Fields of Green tuli koettua. Fields of Green sai monella tapaa arvostamaan Among the Starsia vain enemmän – tai ainakin sitä vallassa olevaa muistikuvaa.

45. Codenames: Duet (2017)

Viime vuoden sijoitus: 10.
Karanteeni oli oiva hetki pureutua kahden pelaajan sanaleikkeihin. Yhteistyöstä ei meinannut alkuun tulla mitään, minkä ansiosta voiton huuma oli lopulta melkoinen. Kampanjakartta tarjoaisi periaatteessa vähän eri tavoin painotettuja haasteita, mutta peli tuntui ensimmäisen voiton jälkeen kuitenkin jo nähdyltä.

44. Rappakalja (1984)

Viime vuoden sijoitus: 46.
Kuin Dixit, mutta tekstillä. Rappakaljaa ostaessa kannattaa olla huolellinen, koska markkinoilla liikkuu jos jonkinmoista erilaista viritystä. Jossain uudessa paketissa arvuutellaan pelkästään yksittäisiä sanoja, mikä on selvästi erilainen kokemus kuin aiempien versioiden laajemmat vaihtoehdot muun muassa lyhenteiden, ruokalajien, fobioiden ja lakien kanssa.

43. The Duke (2013)

Viime vuoden sijoitus: 30.
Abstrakti strategiapeli kahdelle. Ripaus ennakoimatonta tuuria sekoittaa täydellisesti muuten ennakkoon määriteltyä liikekaavaa.

42. Brick Party (2015)

Viime vuoden sijoitus: 55.
Viime vuoden uutuuspeli Team3:ssa rakennetaan palikoita kolmen hengen yhteistyönä. Samaa pelityyliä oli jo kuitenkin tarjolla Lego-kopioita hyödyntävässä Brick Partyssa.

41. Sid Meier’s Civilization: The Board Game (2010)

Viime vuoden sijoitus: 42.
Neljän tunnin rönsyilevä möhkö ei ole virtaviivaistettu, mutta ehkä juuri siksi se erottuu muista. Tutkittava suuri kartta? Löytyy. Laaja ja vapaasti laajennettava teknologiapyramidi? Löytyy. Liuta erilaisia tuotantorakennuksia, jotka toimivat eri tavoin eri maaston kanssa? Löytyy.

40. Abluxxen (Linko!, 2014)

Viime vuoden sijoitus: 34.
Hankkiudu omista korteistasi eroon lyömällä niitä setteinä pöytään, paitsi silloin, kun haluatkin muiden kiusaavan sinua juuri sopivalla hetkellä.

39. Hellapagos (2017)

Hellapagos

Viime vuoden sijoitus: 54.
Hellapagosin laajennus They’re No Longer Alone toi mukaan pelaajakohtaiset roolit, satunnaistapahtumia, paikoin avuliaita alkuperäiskansoja ja kunkin kierroksen heimopäällikölle päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkiin. Hellapagos on kokoelmassa jäädäkseen.

38. Decrypto (2018)

Decrypto

Viime vuoden sijoitus: 25.
Myös Decrypton laajennus Laserdrive paransi jo ennestään huippuluokan peliä. Laajennus mahdollistaa vastustajan piilosanojen arvaamisen, mikä on aina ollut peliseuran mielestä kaikkein hauskin osuus, kun voittajat on ensin ratkottu alta pois.

37. Qwinto (2015)

Qwinto

Viime vuoden sijoitus: 35.
Listan ainut kupongintäyttöpeli toimii laajalla pelaajaskaalalla, eikä kestä liian pitkään.

36. Marvel Champions: The Card Game (2019)

Marvel Champions

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Marvel Champions on hallittu keräilykorttipeli, LCG, joka toimii erinomaisesti myös soolona. Samalla se on helppo ensimmäinen askel LCG-pelien maailmaan, koska pakkaansa saa viritellä pelien välissä juuri haluamansa määrän.

35. Mykerinos (2006)

Mykerinos

Viime vuoden sijoitus: 26.
Kuten kilpikonnalla, Mykerinosilla on kova kuori, mutta pehmeä on sen sisäpuoli. Mykerinos on yllättävän vähän kopioitu aluevaltauspeli. Ryan Laukatin Roam yritti, mutta ei iskenyt lainkaan samalla voimalla.

34. Ad Astra (2009)

Viime vuoden sijoitus: 29.
Ad Astra ei yritä olla neljän äksän avaruuspeli, mutta ne äksät, joita se tekee, se tekee hyvin. Saat laajentaa ja hyödyntää valtaamiesi alueiden resursseja, kun samalla ohjelmoit toimintokorttisi yhteiseen jonoon.

33. Targi (2012)

Viime vuoden sijoitus: 45.
Joku voisi pitää työläistenasettelupeli Targin pientä kaksinpelilaatikkoa fillerinä, mutta sen 50 minuutin kesto on täynnä kiperiä päätöksiä ja aivoraksutusta.

32. Walking in Burano (2018)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Eniten pelaamani moninpeli vuonna 2020. Pelaajat draftaavat kerroksia Venetsian asuinkortteliinsa yhteisestä valikoimasta, yrittäen houkutella paikalle eniten pisteitä tuovat turistit ja paikalliset asukkaat. Lupsakan teeman ja värikkäiden talojen takana jyllää tarkkaa suunnittelua ja runsasta tietoähkyä tarjoava pelimoottori. Walking in Burano voisi hyvin olla Wingspanin kaltainen laajalle joukolle soveltuva menestys.

31. The Princes of Florence (2000)

Princes of Florence

Viime vuoden sijoitus: 21.
Huutokauppaa alati hupenevista sijoituksista ja tetrispaloista, joita pelaajat keskenään arvottavat eri tavoin, riippuen omista tavoitteistaan. Florence on paras polyominopeli, vaikka se ei pelin keskeisin osa olekaan.

30. Wir sind das Volk! (2014)

Viime vuoden sijoitus: 38.
Halkaistun Saksan kilpavarustelu ei ole saanut uusia pelikertoja. Pelisysteemi on kuitenkin saanut uutta verrokkia erilaisista sotapeleistä.

29. Sword & Sorcery: Immortal Souls (2017)

Sword & Sorcery

Viime vuoden sijoitus: 39.
Pelasin Immortal Souls -kampanjan läpi myydäkseni pelin pois rohottamasta. Sääntöjä oli sen verran muhkeasti ja aikaa välissä, että huomasin vasta finaalissa tehneeni pari vaikeustasoa ratkaisevasti helpottanutta virhettä edellisissä kentissä. Tästä innostuneena aloitin uusilla hahmoilla uuden kierroksen.

28. World Without End (2009)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
The Pillars of the Earthin jatko-osa sisältää saman upean taiteen, mutta tyystin erilaiset mekaniikat. Tällä kertaa pelaajat kehittävät keskiaikaista kylää ja auttavat kyläläisiä ruton kanssa pelaamalla käsikorttejaan oikea-aikaisesti säännöstellen kuten Concordiassa.

27. The Pillars of the Earth (Taivaan pilarit, 2006)

Viime vuoden sijoitus: 24.
Työläispelien kulmakivessä on yleisten resurssioptimoinnin ja työläispositioiden blokkailun lisäksi mukana myös harvinaisempaa pussiarvonnan jännitystä ja uhkapeliä oman jonotusnumeron kanssa.

26. Castles of Mad King Ludwig (2014)

Viime vuoden sijoitus: 32.
Linnoja on meillä rakennettu peruspelillä, laajennuksella, pidennetyllä “koko pakan” variantilla ja joutsenilla ja ilman. Linnaa on hauska rakentaa ja monien karsastama huoneiden hinnoittelu on juuri pelin paras osa.

25. Watson & Holmes (2015)

Viime vuoden sijoitus: 16.
Salapoliisipelien ykkönen ei ole mikään kevyt kilpajuoksu. Melkein tekisi mieli kokeilla peliä yhteistyönä vaimon kanssa ja testata saisimmeko siltikään ratkaistua tarjottua rikosmysteeriä.

24. Orléans (2014)

Orleans

Viime vuoden sijoitus: 36.
Ensimmäisiä pussinrakennuspelejä ja yhä seisoo muiden yläpuolella. Tulisi varmaan pelattua enemmänkin, jos pärjäisin paremmin.

23. Tribune: Primus Inter Pares (2007)

Viime vuoden sijoitus: Uusi.
Tribune on häsmäinen lautapelivanhus, joka saa tänä vuonna uusintapainoksen. Yksinkertaistettuna Tribunessa kerätään korteista värisettejä enemmistöihin. Jatkuvan interaktion ja risteävien tavoitteiden kautta pelissä on kuitenkin herkeämätöntä mielenkiintoa, houkuttimia ja selkäänpuukotusta, kun setteihin kerättävät kortit haalitaan eri tavoin eri puolilta pelilautaa.

22. New Bedford (2016)

Viime vuoden sijoitus: 23.
Pidän siitä, miten New Bedford on aina hiukan erilainen, riippuen, mitä hyötyrakennuksia pelaajat valitsevat yhteiseen kyläänsä. Pidän myös siitä, miten peli mallintaa biodiversiteetin heilahdusta, kun laivat lopulta lähetetään valastamaan meri tyhjäksi.

21. Samurai (1998)

Viime vuoden sijoitus: 31.
Knizian klassikko on virtaviivainen, nerokas strategiapeli, joka skaalautuu erinomaisesti kahdesta neljään pelaajalle.

20. Rokoko (2013)

Rokoko

Viime vuoden sijoitus: 27.
Kerää sopivia kankaita ja ompele niistä juhlien näyttävimmät juhlamekot. Kutkuttavan erilaisen teeman Rokoko on yhtä aikaa yksi parhaista pakanrakennus- ja kädenhallintapeleistä.

19. Iliad (2006)

Viime vuoden sijoitus: 33.
Condottieren henkinen jatko-osa. Lätki Troijan sotilaasi taistelukentälle luodaksesi vahvin rivistö, mutta muista säästää osa korteista myös seuraaville kierroksille. Joskus luovutus on paras ratkaisu.

18. Battle for Rokugan (2017)

Viime vuoden sijoitus: 15.
En tiedä onko nolompaa se, että pidän Rokugania yhä näin korkealla vain yhden muinaisen pelikerran jälkeen, vai se, että muut eivät ole halunneet tutustua Game of Thrones -henkiseen peliin.

17. 12 Days (2011)

Viime vuoden sijoitus: 20.
Hupsussa tikkipelissä kerätään tikeistä pisteitä, mutta yhtä aikaa hillotaan käteen jäävistä korteista enemmistöjä ja syötetään vierustoverille turhakkeita.

16. Capital (Warsaw: City of Ruins, 2016)

Capital

Viime vuoden sijoitus: 22.
Läpi historian kulkeva kaupunkikortteleiden kehitys tarjoaa sopivan annoksen mietittävää tunnissa.

15. The Lord of the Rings: The Card Game (2011)

Viime vuoden sijoitus: 14.
Se alkuperäinen yhteistyö-LCG, joka mahdollistaa soolopelaajan upota keräily(kortti)pelin metamaailmaan.

14. Tales & Games: The Hare & the Tortoise (2011)

Viime vuoden sijoitus: 13.
Ilkikuriset eläimet juoksevat kilpaa maalia kohti, mutta vasta kun tietty määrä kortteja on pöydätty. Yksin on usein hankala saada tarpeeksi kortteja kasaan, joten tarvitaan kanssapelaajien vetoapua.

13. HeroClix (2002)

Heroclix

Viime vuoden sijoitus: 11.
Sarjakuvahahmojen skirmish-figupeli taipuu moneen. Hahmoille muuttuvia arvoja ja kykyjä tuova Clix-kiekko on edelleen yksi pöytäpelien tärkeimmistä innovaatioista, jota soisi näkevän enemmänkin käytössä.

12. Globalissimo (2008)

Globalissimo

Viime vuoden sijoitus: 28.
Ennakkoluulot karistava tietokilpailu valtioiden erilaisista mittareista.

11. Runebound (Third Edition) (2015)

Viime vuoden sijoitus: 12.
Rehti fantasiaseikkailu sisältää myös useampia mielenkiintoisia mekaniikkoja, kuten roolipeleistä tutun konkreettisen päivityksen, kun sankarin uudet varusteet tuovat taisteluihin kirjaimellisesti enemmän tokeneita hyödynnettäväksi.

10. Genial (Ingenious, 2004)

Genial

Viime vuoden sijoitus: 37.
Viime kesänä pelasimme Genialia kymmenen kertaa yhden viikon aikana. Vaikka alla oli jo tusinan verran aiempia pelikertoja, opimme joka kerrasta aina vain lisää tästä pinnallisesti hyvin yksinkertaisesta abstraktista.

9. City of Spies: Estoril 1942 (2015)

City of Spies

Viime vuoden sijoitus: 9.
Vakoojien jonotus Portugalin lomarannoilla on tylyä menoa, jossa vastapelaajia ei säälitä.

8. Baseball Highlights: 2045 (2015)

Baseball Highlights

Viime vuoden sijoitus: 8.
Vapailta markkinoilta haalitaan omaan joukkueeseen soveltuvia pelaajia, jotka kilpailevat take that -minipeleissä, lyöden ja kopaten palloa vuorotellen. Pelissä on hämmästyttävällä tavalla onnistuttu simuloimaan kilpaurheilun pudotuspelisarjan muuttuvia suhdanteita.

7. City of Iron: Second Edition (2016)

City of Iron

Viime vuoden sijoitus: 7
Sivilisaatiopelin monitahoisuus ja omaperäinen tapa laajentaa saatavilla olevia työläisiä oman väestön asymmetrisesta valikoimasta houkuttelevat kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja pelistä toiseen. Myös Ryan Laukatin taide auttaa.

6. Kemet (2012)

Kemet

Viime vuoden sijoitus: 6.
Suoraa konfliktia voittopisteruutujen hallinnasta. Kemetin tunnetuin osa on sen avoin teknologiakauppa, josta heimoaan voi kehittää haluamaansa suuntaan, mutta pidän yhtä paljon pelin toimintopyramidista, joka tekee pelaamisesta helppoa ja mielenkiintoista. Lisäherkkuna Lord of the Rings: Confrontationista tuttu korteilla ratkottava taistelu.

5. Neuroshima Hex! (2006)

Neuroshima Hex
Hexa on myös erinomainen mobiilipeli.

Viime vuoden sijoitus: 5.
Herkullisen monipuolinen taistelupuzzle muistuttaa enemmän Gloomhavenia kuin ensinäkemältä luulisi.

4. Love Letter (2012)

Love Letter

Viime vuoden sijoitus: 4.
Mikrobluffailu Love Letterin taival kärjessä on ollut vakaa jo vuosia. Tänä vuonna oli kuitenkin ensimmäistä kertaa merkkejä, että jonkinasteinen väsymysromahdus voi olla tulossa – kymmenen vuotta julkaisusta.

3. 1775: Rebellion (2013)

1775 Rebellion

Viime vuoden sijoitus: 3.
Aluevaltausta muistuttava historiallinen sotapeli. Maukas, jännittävä, laaja, selkeä ja kaikkia näitä yhtä aikaa.

2. The Resistance (2009)

The Resistance

Viime vuoden sijoitus: 2.
Höpötys- ja bluffauspelien kärki vakuutti taas uusien pelaajien kanssa. Koko pöytäseurue hikoilee ensin paniikissa ja nauraa lopulta yhtä aikaa syyttelyiden sinkoillessa joka suuntaan.

1. Lord of the Rings: The Confrontation (2002)

LOTR Confrontation

Viime vuoden sijoitus: 1.
Sormusten herran asymmetrinen kaksinpeli on puolen tunnin mittelö, jossa bluffataan Keski-Maan kartalla, hyödynnetään nokkelasti hahmojen erikoisvoimia ja käydään pitkän linjan suunnitelmaa taistelukorteilla. The Confrontration oli aikoinaan ensimmäinen englanninkielinen harrastajapelini, kun en vielä tiennyt olevani lautapeliharrastaja. Joku voisi väittää, että sillä on ollut epäreilu etumatka vakiinnuttaa asemansa kärjessä, mutta minä sanon, että kaikki nämä vuodet ja tuhannet vertailupelit ovat vain vahvistaneet, miten timanttinen peli The Confrontation on.

 

KILPAILU

Tammikuun ajan kestäneessä kilpailussa kysyin, mitkä pelit esiintyvät tämän blogijulkaisun pääkuvassa. Palkintonippuna epämääräinen joukko oman hyllyni poistopelejä.

Kilpailu on päättynyt. Kiitos osallistuneille!

Tehtävä koettiin haastavaksi, mutta siitä huolimatta yksi vastaaja onnistui löytämään kaikki kuvassa esiintyneet kymmenen peliä. Koska täysin oikeita rivejä ei ollut enempää, palkinnoille pääsi myös vajaalla rivillä. Onnea voittajille!

Kaikki oikein saanut Niko valitsi palkinnoksi Gloomhaven: Jaws of the Lionin ja kakkossijalle yltänyt Janina nappasi itselleen lautapelisuunnittelijan apurin, Board Game Creative Kit -setin.

Oikea vastausrivi vasemmalta oikealle:

Shadows: Amsterdam (virhemerkit)
El Grande (musta nappula)
City of Iron: Second Edition (robot)
Nautilion (siniset simpukat)
Santa Monica (meeplet)
Gloomhaven(: Jaws of the Lion) (elementtitokenit)
Pergamon (ihmisryhmät)
Targi (amuletit)
Sebastian Fitzek Safehouse Würfelspiel (nopat agenttihahmolla)
1775: Rebellion (maalitaulu- ja juoksunopat)

Top 100 2021

Jätä kommentti